Siilinjärven seurakuntatalon Iso sali uudistetaan
Korona-aika on lisännyt ihmisten kaipuuta yhteisiin kohtaamisiin. Siilinjärvellä seurakuntatalo tarjoaa pian entistä toimivammat tilat kokoontumisille ja yhteiselle tekemiselle, kun Iso sali oheistiloineen uudistetaan.
Viime vuoden tavoin tämäkin vuosi on eletty poikkeusolosuhteissa, vallitsevan koronaepidemian jyllätessä niin meillä kuin muualla maailmassa. Siilinjärven kirkkovaltuusto ja -neuvosto ovat pystyneet pitämään kokouksensa suunnitelmien mukaisesti turvaväleineen, hengityssuojat kasvoillaan ja käsihygieniasta huolehtien. Vaikka kyseessä on vakava, ei-toivottu pandemia, niin tämä tilanne on kasvattanut yhteisöllisyyden merkitystä. Olemme joutuneet ottamaan huomioon lähimmäisiämme – niin suojaamalla itsemme, ettemme levittäisi virusta, kuin auttamalla niitä lähimmäisiä, jotka juuri nyt apua tarvitsevat.
Seurakunta ei ole oma saarekkeensa, vaan tiivis osa koko yhteisöä.
Myös ihmisten tarve kokoontumiseen on lisääntynyt eristäytymisen jälkeen. Olemme huomanneet, kuinka tärkeää mielellemme on tavata ihmisiä kasvotusten. Päästä keskustelemaan ja ylipäätänsä kokemaan yhteisöön kuulumisen. Tähän ihmisen yhteisöllisyyden kaipuuseen seurakunta tarjoaa mitä parhaimman mahdollisuuden eri tapahtumien ja toiminnan kautta, myös etäyhteydellä. Tähän tarpeeseen vastaten Siilinjärven seurakuntatalon Iso sali oheistiloineen uudistetaan viihtyisäksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi, joka tarjoaa esteettömät ja akustisesti miellyttävät tilat.
Saliin suunniteltu uusi tekniikka mahdollistaa tilaisuuksien striimaamisen. Myös kirkossa pidettävään jumalapalvelukseen on mahdollista osallistua etänä Isosta salista käsin. Tarpeen vaatiessa myös ns. hybriditilaisuuksien järjestäminen on mahdollista. Kuitenkin tärkein tavoite on, että seurakuntasali korjauksen myötä on hengeltään ja ilmapiiriltään puoleensavetävä kokoontumispaikka, jonne voi aina kokea olevansa tervetullut.
Seurakunta ei ole oma saarekkeensa, vaan tiivis osa koko yhteisöä, jonka merkittävyyttä ei aina ymmärrä.
Kirjoittaja on Siilinjärven seurakunnan luottamushenkilö