Tärkein oppi tulee kantapään kautta
Oppiminen on elämän parhaita investointeja. Vaikka muun menettäisi, henkinen pääoma pysyy mukana loppuun saakka.
”Äiti, ootko sää ikinä oppinu mittään kantapään kautta?” kysyi kymmenvuotias lapseni taannoin. Tuo hellyttävä hetki muutaman vuoden takaa putkahti taas jostain mieleeni ja sai ajatukset liikkeelle.
Olen sitä ihmistyyppiä, joka nauttii opiskelusta ja oppimisesta. Työstän tälläkin hetkellä työni ohessa uutta tutkintoa. Voimavarakeskeiseksi työnohjaajaksi opiskelu vaatii rutkasti, mutta antaa vielä enemmän. Lähiopintojaksojen aikana aivoni valtaa samanlainen tunne, kuin lomalla ollessa. Ajattelulle, luovuudelle ja uusille näkökulmille on eri tavalla tilaa. Tästä on kiittäminen etenkin opiskelukavereitani. Miten virkistävää onkaan olla yhteisen asian äärellä niin laajan kirjon porukalla. Miten riemastuttavaa on kasvaa yhdessä uuteen ammatilliseen identiteettiin, hyvin erilaisia polkuja pitkin, mutta toisiamme tukien.
Keskitytään olemaan ihmisiä toisillemme.
Ihminen määritellään usein ensisijaisesti ammattinsa kautta. Taiteilija, insinööri, opettaja, pappi, myyjä; tittelit luovat tietyn mielikuvan ihmistyypistä, vaikka meistä jokainen on aina paljon enemmän kuin ammattinsa edustaja. Antoisimmat kohtaamiset syntyvätkin järkiään silloin, kun tittelit ja koulutustaustat unohdetaan. Keskitytään olemaan ihmisiä toisillemme. Tuon taidon opettelu kestää läpi elämän ja taitaa onnistua vain kantapään kautta.
Ajattelen oppimisen olevan elämän parhaita investointeja. Voimme menettää läheisemme, terveytemme, kotimme, työmme ja omaisuutemme, mutta elämän opit kulkevat henkisenä pääomana mukanamme loppuun saakka. Olipa oppi sitten hankittu tietoisesti opiskellen tai kantapään kautta.