Toinen ihminen on meille peili

Tähän pohdintaan sain inspiraation taannoin seminaarissa, jossa puhuja rohkaisi meitä kertomaan toiselle ihmiselle, mitä hänessä juuri sillä hetkellä arvostamme. Mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? Mitä se vaatii, että vastaanottaja kokee tulleensa nähdyksi ja arvostetuksi?

Toinen ihminen on meille peili, jonka kautta peilaamme omaa kokemustamme siitä, mikä minussa on hyvää, tärkeää ja arvokasta. Kaikista herkimmillämme olemme aina meille läheisten ihmisen kanssa, jolloin usein myös unohdamme arjen tuiskeessa sen, miten toisemme kohtaamme.

Valo minussa tervehtii valoa sinussa.

Organisaatiopsykologi Pekka Tölli kertoo kirjassaan Minä näen sinut, miten varsinaisen nähdyksi tulemisen hetki voi olla aivan lyhyt: yksi katse, muutama sana, silmiin asti ulottuva hymy. Tai se voi olla näin digiaikana yllättävä viesti tai kuva. Vanhoina hyvinä aikoina se vasta osattiinkin: kirje tai kortti, johon oli kirjoitettu ajatuksella lauseita. Niihin palattiin yhä uudelleen ja uudelleen. Hinduilla tämä kätkeytyy kauniiseen sanaan ”namaste”, joka usein käännetään ”valo minussa tervehtii valoa sinussa”.

Miten sinä voisit tänään(kin) osoittaa valoa kanssakulkijalle? Kenet se nostaisi ylös, valokeilaan, vaikka vaan hetkeksi? Onko se taputus olkapäälle, tsemppiviesti kiireen keskelle, hymy tuntemattomalle tai iloinen tervehdys lähikauppasi kassalle? Joukossamme kulkee monta yksinäistä, joille kokemus nähdyksi tulosta voi olla päivän tai jopa hengen pelastus. Se vaatii ainoastaan, että et arvota vastaanottajaa, vaan annat valosi loistaa toisen ylle ilman ehtoja. Se, jos mikä, saa hyvän kiertämään. Tänäänkin.