Toivo vie ihmisiä eteenpäin
Niin kauan kuin on toivoa, että uhkakuvat saadaan ratkaistua, on valoa mihin kääntää katse.
Rippikoulun iltahartaudessa isoset lukivat luomiskertomuksen jatkaen sitä vuosimiljoonia myöhempään aikaan sijoittuvalla tarinalla. Ihminen, joka oli saanut Luojaltaan tehtäväksi viljellä ja varjella maata, tuli niin viisaaksi, että otti huomisen omiin käsiinsä. Seitsemässä päivässä katosivat hyönteiset ja eläimet, maa kuivui ja kasvit menettivät elinvoimansa. Lääkkeille vastustuskykyiset taudit tekivät tuhoaan ja lopulta ihminen painoi punaista nappia.
Välillä minut valtaa huoli, kun seuraan uutistulvaa. Korona-viruksen pelossa eristetään miljoonakaupunkeja. Pölyttäjien määrä on romahtanut eikä muillakaan lajeilla kovin kummoisesti mene. Ilmastonmuutos tuntuu yhä todellisemmalta, kun väistelen kadulla liriseviä kevätpuroja helmikuisena aamuna. Ydinasemahdit uhmailevat toisiaan.
Vihapuhe lisääntyy ja antisemitismi nostaa päätään. Aikamme ilmapiirille haetaan verrokkia 1930-luvulta.
Samalla elän arkeani, iloitsen ilojen aiheista ja suuntaan eteenpäin.
Suunnittelen tulevaa ja jatkan elämääni murehtimatta liikoja. Se voi näyttää silmien ummistamiselta ja rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että usein katson toisaalle tai suljen silmäni kokonaan. En tee sitä siksi, että olisin välinpitämätön. Pikemminkin säästän akkujani liialta murhetaakalta voidakseni pitää kiinni toivosta.
Toivo on voima, joka meitä ihmisiä vie eteenpäin silloin, kun valot ympärillä sammuvat yksi kerrallaan. Niin kauan kuin on toivoa, että tämän ajan uhkakuvat saadaan ratkaistua, on valoa mihin kääntää katse. Niin kauan kuin on toivoa, vaikka totuttu tapa elää muuttuisi radikaalisti, on valoa mihin suunnata. Niin kauan kuin on toivoa, on syytä elää ja tehdä jotain tälle kaikelle. Tarvitsemme toivoa jaksaaksemme viljelyn lisäksi myös varjella.