Usko kestää – kirkkorakennukset eivät niinkään

Taloutta yritetään tasapainottaa nipistämällä vuosittain budjetin eri toiminnan lohkoilta, mutta paljonko pienet yksittäiset leikkaukset auttavat, jos päälle kaatuu samaan aikaan miljoonien eurojen lisälaskuja kirkkojen korjauksista?

Kipeänä tämä aikojen kovuus tunnetaan juuri nyt esimerkiksi Järvi-Kuopion seurakunnassa Kaavilla, jossa ulkoisesti kauniin kirkon on todettu olevan melkoisen turmiolla sisäisesti. Pahimmassa tapauksessa tuo palaneen puisen ristikirkon paikalle rakennettu, betonielementeistä koottu Herran huone joudutaan purkamaan, kun kalliisiin korjauksiin ei ole varaa.
Alustavien laskelmien mukaan kunnostus maksaisi kolmisen miljoonaa. Uuden, vähän pienemmän kirkon saisi miljoona euroa halvemmalla. Kaavilaisten toive on, että nykyinen kirkko säilytettäisiin jaksottamalla remonttia hieman pitemmälle ajalle.

Herran huone joudutaan purkamaan, kun kalliisiin korjauksiin ei ole varaa

Jeesuksen sanotaan eläneen noin 30-vuotiaaksi, joten vuosikymmenen kuluttua koko kristikunta viettää uskonsa 2000-vuotisjuhlavuotta. Usko kestää, kirkot eivät niinkään – näin kai voi sanoa, kun katsoo historiaa taaksepäin.

Mitä vanhempia, sitä parempia. Tämä näyttää olevan pääsääntö. 1200–1500 -luvuilla rakennetut kivikirkot ovat edelleen muistoina kristinuskon juurtumisesta Suomeen katolisella keskiajalla. Uuden ajan alkupuolella pystytettyjä puisia ristikirkkoja on vuosien tai vuosisatojen saatossa tuhottu polttamalla, mutta monessa seurakunnassa ne ovat vielä kertomassa 200 vuotta sitten päättyneestä Ruotsin ajasta.

Maailma menee periaatteessa kaiken aikaa kohti parempaa. Siksi onkin eriskummallista, että suurinta huolta kirkko joutuu tänään kantamaan aivan uusimmista kirkkorakennuksista.

Nyt purku-uhan alla oleva Kaavin kirkko vihittiin käyttöön melko tasan 30 vuotta sitten, vuoden 1983 lopulla. Kuopion Saarijärvelle rakennettu Pyhän Johanneksen kirkko on vieläkin nuorempi.

Olisi luullut, että rakennukset olisivat olleet priimaa, kun molempien kirkkojen suunnittelijat ovat olleet tämän ajan nimekkäimpiä ja kätten työt kirkkorakennuksen helmiä. Totuus on ollut taas tarua ihmeellisempää. Laki sallii periaatteessa kirkkojen purkamisen, koska niillä on ikää alle 50 vuotta. Nyt on vain kyse siitä, minkä kannan seurakuntien päättävät elimet ottavat.

Kaavilaisille ongelma ei ole sinällään vieras, päinvastoin historia on taas toistamassa itseään. Alueella on ollut reilun 350:n vuoden aikana neljä kirkkoa, joista peräti kolme on osoittautunut kehnoksi.

Heti ensimmäinen kirkko oli ilmeisesti pantu pystyyn miten sattuu. Maija-Liisa Tuomi kertoo Suur-Liperin historiassa, että vuonna 1747 tehdyn tarkastuksen mukaan kirkko oli ollut yli 20 vuotta rappiolla. Seinät, katot ja pilarit olivat luhistumaisillaan, joten Ruotsin kuninkaalta pyydettiin lupaa uuden rakentamiseen. Tämän päivän tapaan raha oli tiukassa tuolloinkin Kaavilla. Siksi pyydettiin, että koko maassa kerättäisiin yleinen kolehti uutta kirkkoa varten.

Maailma menee periaatteessa kaiken aikaa kohti parempaa

Uusi tehtiin, mutta vain muutaman vuosikymmenen kuluttua sekin oli purkukunnossa. Vuonna 1812 aloitettiin kolmannen ja samalla entistä isomman ristikirkon valmistelu Kuopion tuomiokirkosta tutun arkkitehti Pehr Granstedtin piirustusten pohjalta. Kirkko valmistui viisi vuotta myöhemmin ja palveli hyvin seurakuntaa 163 vuotta, aina vuoteen 1980. Olisi palvellut pitempäänkin, ellei tuli olisi polttanut sitä äitienpäivän vastaisena yönä.

Tulelle ei ihminen mahda juuri mitään puisessa kirkossa. Betonikirkossa auttaisi paljon, jos pitäisi katon tiiviinä ja maapohjan kuivana.

08