Usko on yksilön ja kaikkivaltiaan välinen kontrahti
Antti Heikkinen pohtii, että usko on henkilökohtainen asia. Ja että Jumala keskittyy armahtamiseen – ei tuomitsemiseen.
En ole koskaan harrastanut itseni googlailemista. Töitteni kyllä. On pakkokin, koska useimmat arvostelut löytyvät nykyisin netin suvannoista.
Arvostelut ovat yhden ihmisen näkökulmia. Siksi ne voivat olla hyviä, huonoja, kädenlämpöisiä, haaleita tai mitä tahansa siltä väliltä.
Hyvä arvostelu hymyilyttää hetken. Totaalinen ruttaus pitää mielen matalana pitkäänkin, mutta muuttuu vähin erin enempi hymähdyttäväksi. Ajan päästä lukaistuna siitä saattaa löytyä jopa pointteja paljon enemmän kuin ensilukemalla. Eikä vain saata, löytyykin.
Arvostelut ovat yhden ihmisen näkökulmia.
Mutta kerran jotakin arviota etsiskellessäni eksyynnyin keskustelufoorumille, jossa puheltiin Nilsiän kirkossa aikanaan järjestetystä savolaisesta messusta. Minut oli pyydetty mainittuun messuun pitämään saarnaa ja mielelläni sen teinkin. Oikein kunnia-asia se oli.
Vahingossa löytämältäni keskustelupalstalta lukaisin viestin, jossa arveltiin sielunvihollisen luikerrelleen saarnastuoliin ja todettiin, että eihän tämä Heikkinen edes usko Jumalaan.
Se työläytti enempi kuin yksikään kirjallisuus- tai teatterikriitikon kynäilemä teksti.
Yhden ihmisen mielipidehän sekin oli, ihan kuten taidekritiikki. Mutta taidekriitikko on sentään yleensä tutustunut arvioimaansa teokseen. Olen saletti, ettei tämä foorumikirjoittelija ollut tutustunut minun sieluuni edes sivuja lehteilemällä.
En minä löytämäni viestin tähden öitäni valvonut.
Usko on ihmiselle henkilökohtainen asia – aika usein vain yksilön ja kaikkivaltiaan välinen kontrahti. Olen aina vieroksunut ihmisiä, jotka tuusaavat uskoa alleviivaustussilla oman erinomaisuutensa korostamiseksi.
Vielä enemmän vierastan heidän tapaansa määritellä toisten ihmisten taivaspaikan todennäköisyyttä.
En minä löytämäni viestin tähden öitäni valvonut. Silti haluaisin edelleen tavata nokatusten tämän nimimerkkikirjailijan ja muistuttaa häntä siitä, että Jumala keskittyy armahtamiseen – ei tuomitsemiseen. Niin minä uskon. Koska uskon.
Vaan nämähän ovat niitä uskonasioita.