Ei millään pahalla

Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!

Jaakobin kirje 3:7-10

Mitään ei saa enää sanoa. Väite sisältää ajatuksen, että minä tietäisin parhaiten, mutta muut kieltäytyvät kuuntelemasta. Minä tietäisin parhaiten, miten pitäisi elää ja millainen olla, juuri noiden toisten tuolla pitäisi tai sinun siinä täytyisi. Joskus tuo ajatus verhotaan hyvän tarkoittamiseen: ”ei millään pahalla, mutta…”.  

Kristillisessä keskustelussa tuo ”ei millään pahalla” -sanoja vetoaa usein siihen, ettei lähimmäisen voi antaa juosta täydessä syntilastissa helvettiin. Jokainen syntinen, eli aivan tavallinen ihminen, voi kuitenkin lähestyä Jumalaa juuri sellaisena kuin on. Sivuille on kenenkään turha vilkuilla, ei se synti siellä sen mustempaa ole. Jumalan kuvaksi luotuna jokainen ihminen on arvokas ja arvokkaana jokaista pitää myös kohdella.  

Mutta-sana ei kuulu ilosanomaan.

Reetta Pirskanen

Asetanko minä sanavalinnoillani esteitä tai ehtoja Jumalan ja toisten ihmisten väliin? Ihmisen ja Jumalan väliin ei tarvita muiden asettamaa sordiinoa vaimentamaan Jumalan armoa luotujaan kohtaan noilla sanoilla, ”ei millään pahalla, mutta…”. Mutta-sana ei kuulu evankeliumiin, ilosanomaan. Mutta-sanaan verhottua pahantahtoisuutta ei tarvita mihinkään.  

Mitään ei saa enää sanoa. Koska mitä tahansa ei ole koskaan saanut sanoa. Näin oli jo Jaakobin kirjeen kirjoittamisen aikaan, lähes 2000 vuotta sitten. Evankeliumin ääni kuuluisi kovempaa, jos en asettaisi mutta-sanaa itseni ja Jumalan väliin enkä toisten ihmisten ja Jumalan väliin.  

Kirjoittaja on Siilinjärven seurakunnan vt. kappalainen.