Elämän tarkoitus löytyy sen pienistä iloista

Viisautta etsitään kirjoista, kirkosta ja keskusteluista. Joogataan jalat tai rukoillaan kädet ristissä. Lähdetään opiskelemaan filosofiaa tai teologiaa. Joku löytääkin langanpäitä, toinen kyllästyy ja lopettaa. Se oli nuoruuden ahdistusta tai keski-iän villitystä.

Vanhassa testamentissa tapaamme erikoisen ikietsijän. Saarnaajan kirjan kirjoittaja kertoo ryhtyneensä etsimään viisautta ja tutkimaan kaikkea auringon alla. Sellaisen raskaan vaivan jotkut ihmiset saavat osakseen. On pakko filosofeerata.

Valitettavasti käteen jäi vähän.

”Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!”, sanoi Saarnaaja.

Pankin räjäyttävää suurta vastausta ei löytynyt.

Ehkä hän ei etsinyt oikeista paikoista? Katsotaan.

Työ ja menestys eivät riitä onnen takeeksi

Moni ajattelee, että onni tulee arkisesta työstä ja tekemisestä. Sitä reseptiä Saarnaajakin kokeili. ”Minä ryhdyin suuriin töihin”, nykytermein sanottuna, hänestä tuli menestynyt yrittäjä. Vaurautta kertyi, viini virtasi ja naiset vaihtuivat.

Sielu ei kuitenkaan tullut onnelliseksi. Se oli vain turhaa tuulen tavoittelua, sillä kuolema nielee kerran kaiken ja jokaisen. Mikään ei ole pysyvää. Perinnönjakokin harmitti Saarnaajaa. Hänen vaivalla keräämänsä omaisuus päätyy jonkun toisen iloksi. Sekin teki menestyksestä tylsää ja tyhjää.

Hänen vaivalla keräämänsä omaisuus päätyy jonkun toisen iloksi.

Kuulostaa ahneen pintaliitäjän puheelta. Mutta Saarnaaja ei ollut sellainen. Ulkoisen työn ohella hän opiskeli ja keräsi tietoa. Osan tutkimustyönsä tuloksista hän tallensi kirjaansa runollisiksi sananlaskuiksi ja elämänohjeiksi. Niissä pilkahtaa valoisampi käsitys elämästä, joskaan ne eivät muuta hänen peruspessimististä otettaan.

Elämän epäoikeudenmukaisuuskin söi viisauden opiskelijan elämänuskoa. Aina ei toteudu edes kohtuullisuus. Pahat menestyvät ja hyvät joutuvat perikatoon.

Niinpä etsijämme vajosi epätoivoon.

”Minä vihasin koko elämää”. Se näytti hänestä pelkästään pahalta ja tuulen tavoittelulta.

Saarnaajan itsetilitys tarjoaa herkullisen tehtävän Raamatun lukijalle. Mistä hänen itsetilityksensä oikein kertoo? Mikä meni pieleen?

Masennus synkistää ajattelun

Psykologinen luenta tunnistaa taustalta masennuksen. Depressio tunnetusti synkentää maailmankuvan. Toki Saarnaajan diagnostisoiminen on epävarmaa, koska potilas on kuollut kauan sitten, eikä hänen kirjallisen jäämistönsä tulkinta ole muutenkaan yksiselitteistä.

Tämä ei estä lukemasta kirjaa masennushypoteesin valossa. Liika työ ja ajattelu uuvuttaa ihmisen. Samoin työn puute. Saarnaaja kuului aikansa korkeaan yläluokkaan, joten hänellä oli myös loputtomasti vapaata aikaa. Pelkkä viihde ja harrastelu eivät riitä pitemmän päälle vaan tapahtuu päinvastoin, ne syövät miestä.

Kun psyykkiset voimat loppuvat, tunteet latistuvat.

Kun psyykkiset voimat loppuvat, tunteet latistuvat. Se, mistä ennen nautti, ei nyt tunnu miltään. Samalla ajattelukin vääristyy. Omat tekemiset tuntuvat aivan tyhmiltä. Pienetkin virheet hävettävät. Lasi on pikemminkin puoliksi tyhjä kuin puoliksi täynnä. Elämisen sijaan katsotaan kuolemaa.

Tällaisia merkkejä Saarnaajan kirjasta todellakin löytyy. Puhe elämän vihaamisesta kielii masennuksesta. Mutta on olemassa toinenkin selitys etsijän apeudelle.

Etsijämme päätyy kolkkoon inhorealismiin

Tehdään harjoitustehtävä. Kuinka moneen asiaan elämässäsi voit vaikuttaa? Arvioi vaikka prosentuaalisesti, mitä voit päättää itse ja mihin sinun täytyy vain suostua.

Kun aikansa miettii, huomaa että valinnanvapautta jää melko vähän. Meistä riippumattomat ympäristötekijät ja omat menneet ratkaisumme määräävät nykyhetkeä ja tulevaakin aika pitkälti. Voit tehdä mitä tahansa, kunhan tahdot tarpeeksi -filosofia ei ole totta.

Saarnaaja päätyi tällaiseen katsomukseen. Hän liittyy kreikkalaisen filosofian ideaan kohtalosta. ”Kaikki on ajan ja kohtalon vallassa”. Sattumien virta kuljettaa meitä kuin lastua.

Kohtalo ei kuitenkaan ole aivan sokea. Pohjimmiltaan Saarnaaja näkee siinä Jumalan sallimuksen. Luoja ohjaa kaikkea luomakunnassaan. Mutta Jumalan johdatus jää ihmiselle täydeksi salaisuudeksi. Siihen ei voi vaikuttaa mitenkään, sillä taivas sallii mitä tahansa. Niinpä sitä voi kutsua kohtaloksi.

Saarnaajan katsomus muistuttaa modernin ajan deismiä, jonka mukaan Jumala loi universumin ja jätti sen raksuttamaan itsekseen luonnonlakien varassa. Hän ei enää puutu maailmanmenoon, joten se etenee kohtalonomaisesti omaa rataansa.

Saarnaajan itsetilitys tarjoaa herkullisen tehtävän Raamatun lukijalle.

Ehkä etsijämme on pettynyt perinteisen uskonnon lupauksiin Jumalan läsnäolosta ja varjeluksesta. Liikaa luvattu. Jumala sallii aivan mitä sattuu. Hänen maailmansa on absurdi.

Siksi kaikki tuntuu turhalta tuulen tavoittelulta. Elämästä ei löydy suurta juonta tai tarkoitusta. Niinpä Saarnaaja päätyy kolkkoon inhorealismiin. Pessimisti ei pety, sillä kohtalo on kova kaikille. Silti elämä on mielekästä ja välillä voi kokea syvääkin onnea – kun ei tavoittele tähtiä, vaan katsoo riittävän lähelle.

Arki on Jumalan lahjoista suurin

Vaikka Jumala tuntuu olevan poissa, Saarnaaja ei hylkää uskoaan. Hän vain korjaa sitä vastaamaan kokemuksiaan. Hän ei odota Jumalan suuria pelastustekoja eikä muutenkaan tiedä kaikkeuden kaitsijasta paljoakaan. Sen vain, että Jumala on, ja häntä tulee kunnioittaa. Taivas on pimeä, mutta kaartuu silti yllemme.

Arki on Jumalan lahjoista suurin. Suurten kuningasideoiden sijaan elämän tarkoitus löytyy sen pienistä iloista. Saarnaaja neuvoo syömään, juomaan ja nauttimaan elämästä – mielellään läheisten kanssa.

Itsekeskeisestä hedonismista eli nautinnonhakuisuudesta ei kuitenkaan ole kyse. Saarnaajan kirjan elämänohjeita sisältävät jaksot kehottavat oikeudenmukaisuuteen, hyväntahtoisuuteen ja auttamishaluun. Pointti on selvä: ihminen voi olla aidosti onnellinen vain, jos hän elää oikein.

On melkoista rikkautta, että Saarnaajan kirja päätyi Raamatun kaanoniin. Moni kokee omakseen sen vaatimattoman elämänfilosofian. Nauti elämästä, tee oikein ja kunnioita korkeinta. Siinä kaikki.