Ihanimmat taivaskuvat ovat niin suloisia, että ihan itkettää

Ehkä siksikin miltei kaikki kulttuurit ovat uskoneet elämän jatkumiseen tämän ajan jälkeen. Käsitysten kirjo ei yllätä. Mistä ei ole selvää tietoa, siitä arvaillaan moneen suuntaan.

Kristittyjen mielestä emme pelkästään arvaile. Jos lähdetään liikkeelle jumalauskosta, rajantakaisestakin tiedetään jotakin. Emme raukene tyhjiin, vaan jäämme niihin käsiin, jotka jo nyt ylläpitävät kaikkea olevaa.

Niinpä kristillinen traditio on esittänyt suuren joukon taivasvisioita. Toiset on tarkoitettu vakavammin otettaviksi, toiset ovat enemmänkin ajatusleikkejä.

Taivaskuvien historiaa on siis luettava varoen. Yliannostus tai liika kirjaimellisuus ei tee hyvää. Silloin tuleva elämä alkaa näyttää pelkältä satujen taivaspiirakalta. Tarvitaan siis tervettä kritiikkiä. Turhat rönsyt karsitaan, mutta ei kaiveta puuta juurineen maasta. Silloin taivaskuvien kirjosta löytyy myös jotakin kestävää.

Hyvä Jumala, parempi tulevaisuus

Taivaskodissa on hyvä olla, vieläpä maksimaalisen hyvä. Äkkiseltään sellaisen lupaaminen ihmetyttää ja ärsyttääkin. Miksi ihmisille pitäisi käydä niin valtavan hyvin?

Tulevan autuuden idea ei nouse ihmiskeskeisyydestä, ainakaan teologisessa ajattelussa, vaikka siltä alkuun kuulostaisikin. Se lähtee jumalakäsityksestä. Jumala vain on sellainen, että hänen lähellään syntyy taivastila.

Taivaskuvien historiaa on luettava varoen

Kun erkanemme tästä ajasta, siirrymme Jumalan syliin toisella tavalla kuin tässä ajassa. Siellä hänen läheisyytensä puhdistaa ja parantaa ihmistä. Kun jumalallinen hyvyys, totuus ja kauneus täyttää ihmisen, hän kokee onnea. Tuntuu hyvältä, kun kaikki on hyvin.

Taivaan dynamiikka lähtee siis Jumalasta, ei ihmisestä.

Sanotaan jyrkemmin. Ei Jumala meitä erikseen palvele hiki hatussa, kuten ei aurinkokaan loista vain tänne. Hänen hyvyytensä yltää kaikkialle auringon valon tavoin. Siksi meille on hyvää luvassa, yhdessä kaiken muun kanssa. Me kun olemme sattuneet syntymään universumiin, jota kaitsee Kaikkivaltias Hyvyys.

Kyllästyykö taivaassa?

Joidenkin mielestä taivaasta ei voida sanoa mitään konkreettista. Se on pelkkää autuaaksi tekevää Jumalan katselemista. Siellä on vain minä ja Jumala. Jumalan kirkkaus jättää kaiken muun varjoonsa. Näin esitti muun muassa keskiajan suuri enkeliopettaja Tuomas Akvinolainen.

Kaikkein karsituimman version tarjoili kolmannen vuosisadan moninero Origenes. Kun Jumalan läsnäolo puhdistaa ja kirkastaa sieluja, ne vähitellen sulautuvat miltei kokonaan Jumalaan. Lopulta yksilötietoisuus lakkaa.

Tässä kuuluu jo Platonin ääni. Kaikki palaa alkuykseyteen, josta se on lähtenytkin. Eräät itämaiset uskomukset esittävät samanlaisia nirvanaan palaamisen ideoita.

Tietoisuuden lakkaamisessa on jotakin terapeuttista, sillä minkä tahansa kestäminen ikuisesti kuulostaa kauhealta. Jospa taivas olisikin pelkkää unilepoa.

Yleensä ikitaivaaseen liittyvät kyllästymisongelmat ratkaistaan kuitenkin toisella tavalla. Yhtälöön liitetään taivaan täydellisyys, runsaus, ajan erilaisuus ja ihmisen eheys. Näiden valossa ikuinen ilo näyttääkin mahdolliselta.

Sitä ei hämärrä edes se, ettei taivaassa kenties ole kaikkia ihmisiä. Jotkut ovat tuhoutuneet kadotukseen. Jotenkin perille päässeet sulattavat senkin. Tosin kadotuksesta emme tiedä varmuudella ennen viimeistä tuomiota. Kristinusko on avoin sillekin mahdollisuudelle, että kerran koko ihmiskuntaperhe kootaan taivaan iloon.

Maan päältä tuonpuoleisiin

Ympäristökin siellä täytyy olla, sanovat jotkut. Ajatus ruumiin ylösnousemuksesta viittaa siihen, samoin raamatullinen puhe uudesta taivaasta ja uudesta maasta.

Kristittyjen varhaisimmissa käsityksissä painottui tulevan elämän tämänpuoleisuus. Taivas tulee maan päälle. Kuolleet herätetään tähän elämään, joskin katoamattomassa enkelin kaltaisessa olomuodossa.

Samalla koko luomakunta uudistuu vapautuessaan rappion ja kuoleman otteesta. Ehkä eläinkunnankin olot muuttuvat radikaalisti. Saalistamisen ja kilpailun tilalle tulee sopu ja rauha.

Tätä on toki vaikea sovittaa yhteen nykyisen luonnontieteellisen tietämyksen kanssa. Fysikaalisten lainalaisuuksien olisi muututtava aivan toisenlaisiksi. Siksi täysin tuonpuoleinen taivas kuulostaa myös houkuttelevalta.

Ensimmäisten sukupolvien kristityt tunsivat myös sellaisen. Kuoleman jälkeen elämme Kristuksen ja enkelten kanssa. Taivas on ensisijaisesti tuonpuoleinen, henkinen todellisuus. Nykyinen luomakunta on vain osa sitä.

Taivaan dynamiikka lähtee Jumalasta

Kirkkoisien aikakaudella tuonpuoleisuustaivas vakiintui pääkannaksi. Ylösnoussut Jeesus kun meni toiseen maailmaan valmistamaan omilleen sijaa. Siksi edesmenneet ovat jo nyt taivaan kodissa, vaikka nykyinen luomakunta pysyykin ennallaan. Eräänä päivänä sekin sitten liitetään taivastodellisuuteen.

Romantiikan aika synnytti rehevimmät konkretisoinnit

Mitä runsaammiksi taivaskuvat maalaillaan, sitä epäuskottavimmaksi ne tulevat. Jotkut visiot tuntuvat enemmän tieteisfiktiolta kuin teologialta. Rehevimmät konkretisoinnit löytyvät romantiikan ajan kirjailijoiden utopioista 1600–1700 -luvuilta.

Niiden mukaan elämä taivaan maassa on hyvin samanlaista kuin täällä, joskin runsaampaa ja onnellisempaa. Voimme astella maan päällä tai nousta enkelien tavoin korkeampiin sfääreihin.

Seura ei tule loppumaan. Enkelit tulevat tutuiksi. Tapaamme kaikki historian aikana eläneet ja myös tulevaisuuden ihmiset. Jos on elämää muualla universumissa, senkin edustajat kohtaamme.

Samoin eläimet. Heitäkin on täyttymyksessä. Mutta enää heitä ei syödä ruuaksi, vaan tästä synnistä on vapauduttu ja se on anteeksi annettu.

Jospa taivas olisikin pelkkää unilepoa

Taivaan maassa istutetaan puutarhoja ja rakennetaan kaupunkia. Ikuinen kevät tekee jatkuvasti tuloaan ja luonto puhkeaa yhä runsaampaan kukoistukseen. Näin John Milton, Kadotetun paratiisin kirjoittaja, kuvasi 1600-luvulla Aatamin ja Eevan ihanaa puutarhaa. Sellaiseen ihmiskunta palaa kerran.

Tällaista visioivat siis eräät romantiikan ajan kirjailijat. Heidän tarkoituksensa tosin ei ollut niinkään kertoa taivaasta, vaan kuvata sitä, miten elämä tulisi järjestää jo tässä ajassa.

Silti heidän visioissaan on jotakin suorastaan hurmaavaa. Vaikka niitä ei lue tosissaan, ne tuovat levollisen tunnun ja ilon kyyneleen silmään. Onpa suloista päästä kerran taivaan kotiin.