Isi, milloin ollaan perillä?
Elämään liittyy monenlaista matkantekoa, hoppua ja perillepääsyn odottamista. Jumala kuitenkin kehottaa olemaan kiirehtimättä.
”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä.”
Luuk. 12:35-37
Auton takapenkiltä kuuluu vähän väliä kysymys. Janottaa ja pissittää vuorotellen, pysähdytään huoltoasemalle syömään ja ulos jaloittelemaan. Matkanteko on monesti pienistä pitkästyttävää. Saattaapa pientä tappeluakin joskus syntyä, ja sitten huudetaan kilpaa etu- ja takapenkiltä. Voi kunpa tultaisiinkin jo äkkiä perille!
Elämän matkan varrelle sisältyy monenlaista matkantekoa ja monenlaisen perillepääsyn odottamista. Ihmisen elämän suorituskeskeisyys ja kiireisyys hoputtavat: on ehdittävä sinne ja tänne ja tuonne – ja vielä vähän tuonnemmas.
Tähän kohtaan Jumala laittaa meille liikennemerkin: Stop. Pysähdy. Älä kiirehdi minnekään. Katso ja ymmärrä: Minä itse tulen sinun luoksesi. Lakkaa juoksemasta edestakaisin, lakkaa suorittamasta elämää. Ole vain valmiina ja ota minut vastaan.
Jumalan liikennemerkki on kaikkensa antava, seimen ja ristin muotoinen. Luukkaan evankeliumissa Jeesus lupaa, että kun avaat hänelle oven, hän itse palvelee sinua.
Perillä ollaan silloin, kun annamme Herran itsensä palvella ja hoitaa meitä. Tule, Herra Jeesus!
Kirjoittaja on Järvi-Kuopion seurakunnan hallintokappalainen