Joulun alla näkyy elämän koko kirjo

Jossakin kodissa lapset tekevät pitkää toivomuslistaa. Autokirja, leikkiauto, mopoauto. Sitten vanhemmat kiertävät tila-autollaan ostoskeskukset ja keräävät tilaukset takakonttiin. Kuusenalus täytyy ja joulupöytä notkuu.

Väsyttävää puuhaa, vaikkakin palkitsevaa. Joulukuun uupumus tuo ristiriitaisen tunnun. Minulla on kaikkea ja vielä enemmän. Silti valitan elämän raskautta. Olen kiitollinen, mutta se ei poista väsymystä. Niinpä kaiken päälle tulee syyllisyys. Minä purnaan, vaikka ei ole puutetta mistään.

Toiset taas jaksavat kiireistä arkea loputtomiin. Hoidetaan koti, perhe, suku, työt ja omasta kunnostakin pidetään huolta. Tekeminen antaa energiaa, he sanovat. Yöllä levätään ja jos väsyttää enemmän, nukutaan sama aika mutta tehokaammin.

On saatu Luojalta lahjaksi syntymähumalan kaltainen sisäinen hyvänolontuntu. Jouluakin jaksetaan laittaa vaikka koko suvulle. 

Tunnelmakin maksaa 

Monessa kodissa taas puute syö joulusta iloa. Miten juhlit, kun ei ole varaa laittaa mitään? Suomessa yli 150 000 lasta elää köyhyydessä ja määrä kasvaa jatkuvasti. He joutuvat suostumaan ei oohon. Muilla on sitä ja tätä, mutta ei meillä, vanhemmat sanovat heille pistos sydämessä.
”Onneksi joulu kuitenkin tulee jokaiselle ja sen tunnelma on ilmaista”, hyvätuloinen lohduttaa. 

Köyhiä tällainen puhe naurattaa. Jos on puutetta kaikesta, mieli ei tuosta vaan rauhoitu vuodenajan tunnelmaan. Vuokra täytyy olla maksettuna ja tilillä rahaa sen verran, ettei huominen huoleta.

Sitä paitsi tunnelma syntyy konkreettisista asioista. Pelkällä joulumusiikilla ei paljon juhlita. Tarvitaan myös kynttilöitä, jouluesineitä, juhla-ajan ruokaa ja kauneutta.

Hyvätuloinen luulee helposti henkisiä ja aineettomia iloja ilmaisiksi. Asia ei ole näin yksinkertainen. Myös ilmaisesta iloitseminen vaatii resursseja. Jollakin on päästävä leipäjonoon ja maksuttomaan joulukonserttiin kehtaa mennä vain asiallisilla vaatteilla.

Kuopion torin jouluvalaistus ei näytä samalta kaikkien silmissä. Jos joutuu kituuttelemaan vuodesta toiseen, huomaa myös kauppoihin kiiruhtavat hyväosaiset. Se mikä on toisille yhteistä joulutunnelmaa, onkin toisille muistutus ulkopuolisuudesta.

Joulu ei ole samanlainen kaikille.

Ei ketään muuta kuin kahvinkeitin

Tilastotkin paljastavat joulun monet kasvot. Yli miljoona suomalaista asuu yksin. Monille joulu on silti perhejuhla. Nuoret aikuiset viettävät sen lapsuuskodeissaan ja ikäihmiset saavat pyhäksi vieraita. 

Mutta paljon on niitäkin, jotka kuuntelevat joulurauhan julistuksen itsekseen. Vain kahvinkeitin pulputtaa seuraksi. Läheiset asuvat kaukana tai yhteydet ovat katkenneet. Elämä heittelee niin monella tavalla. 

Joulun alla vuodatetaan myös katumuksen kyyneleitä. Voi kun en osannut pitää ihmisistä kiinni. Voi kun annoin perheeni hajota.

Yksinäisyyteen tulee vielä ylimääräinen kipupiikki, kun mieleen palaavat ne ajat, jolloin joulua vietettiin yhdessä. Se elämänvaihe on nyt takana eikä palaa enää. Silloin ei ehkä tajunnutkaan, että se oli parasta aikaa ikinä.  

Toiset taas ovat tyytyväisiä itselliseen elämään. En ole yksin, vaan olen oman elämäni herra. Sosiaaliset tarpeet vaihtelevat.

Monta tapaa olla perhe

Yhden perhemallin joulukortti ei ole ollut todellisuutta koskaan. Perheet ovat aina olleet tavattoman monimuotoisia.

Kun mennään 1800 -luvulle ja sitä edeltävään aikaan, suuri kuolleisuus rikkoi perinteiset perheet nopeasti. Monessa tuvassa ja torpassa etsittiin ennenaikaisesti poisnukkuneen puolison tilalle uutta. Samassa pihapiirissä asui monenlaista uusperhettä, sukua ja renkiä. Toimeentulo määräsi perhekuntien muodot, ei postikortin ihanteet.

Edelleen vanhempien ja lasten ydinperhe on vain ohimenevä ajanjakso monen elämänkaaressa. Suurin osa aikaa eletään toisenmuotoisesti, yksin tai vain kumppanin kanssa.

Niinpä moni määrittelee arkiperheensä niiksi ihmisiksi, joiden kanssa
ollaan eniten tekemisissä. Yllättäen työkaverit nousevat merkittävään asemaan, erityisesti ne, joiden kanssa tulee hyvin toimeen. Naimaton lukee parhaat ystävänsä perheeseensä. 

Kaikkein yksinäisimpien perheenjäseniä ovat kuvaruudun tutut julkkiset. He tulevat uskollisesti kotiin viihdyttämään. Joulun perhe-elokuva tempaa niin mukaansa, että kokee itsekin kuuluvansa leffan hyväntuuliseen joukkoon.  

Perhe on paras ja pahin

Runsas perheily myös uuvuttaa joulun aikana. 

Ihanaa kun lapset ja lapsenlapset tulevat käymään. Mutta kun he tulevat palveltaviksi, ei palvelemaan. Isovanhemmat siivoavat huushollin, petaavat, ostavat jouluruoat, kokkaavat, tarjoilevat ja siivoavat jälleen. Väsyneet perilliset viettävät ansaittua joulutaukoa työstään ja arjestaan.

Joskus vielä palveltava seurue vaihtuu lennosta. Samoilla saranoilla yhdet lähtevät ja toiset tulevat täysihoitoon. Käytäntö on tullut tavaksi. Ei kehtaa kieltääkään, etteivät pahastu.

Perhe on ihanin ja pahin yhtä aikaa. 

Toiset joulunviettäjät surevat sitä, kun yksi lapsi tulee käymään mutta toinen ei. Välit ovat katkenneet eikä niitä osaa enää korjata. 

Sisaruuskateudet nousevat pintaan juhlien aikana. Kaikki lapset eivät ole saaneet yhtä paljon. Siihen on ollut hyviä olosuhdesyitä ja vanhemmat tietävät ne. Mutta lapset eivät ymmärrä niitä edes aikuistuttuaan, vaan kateus ja kauna kaivelee mieltä. Jouluisessa perhetapaamisessa voi aistia vuosien varrella kertyneen jännitteen.

Toisaalta tasapuolisimmatkaan vanhemmat eivät voi sille mitään, että elämä kohtelee heidän lapsiaan eri tavoilla. Joku perillinen onnistuu paljossa, toinen rämpii vastatuulessa. Samoista lapsuuskodin eväistä katetaan erilaiset pitopöydät.

Elämää ei voi hallita eikä määrätä yhteen muottiin. Tämä näkyy myös ensimmäisen joulun tapahtumissa. Morsian onkin raskaana. Eikä hänen lapsensakaan ole aivan tavallinen ihminen.