Joulun lapsi haastaa ajattelun

Joulun sanoma haastaa jumalakuvaa ja ihmiskuvaa. Jumala syntyi Jeesuksessa ihmiseksi aivan pienenä lapsena. Jouluevankeliumi on väkevä viesti Jumalan samaistumisesta lapsen osaan.

Kun nämä tutut ja ilmeiset asiat sanoo teologian tohtori Eriikka Jankko,
sanoma saa erityistä painoarvoa. Hän tutki väitöskirjaansa varten kirkon ydintekstien lapsikäsityksiä. Kuopiossa Jankko kävi kääntymässä jumalanpalvelushankkeen projektisihteerinä, mutta aloittaa ensi vuoden alusta alkaen hiippakuntasihteerinä Mikkelin hiippakunnassa.

”Omien lasten syntymän myötä ihmettelin, mitä on olla lapsi ja lasten kaltainen. Pappina 2000-luvun alkupuolella seurasin uskonnonpedagogiikan virtauksia, jotka sisältävät monia teologisia tulkintoja lapsesta. Monet menetelmistä tulivat luterilaisen kirkon ulkopuolelta ja halusin kysyä, mitä on kirkon oma lapsiteologia. Akateemista teologista tutkimusta lapsesta oli kirjoitettu niukasti eikä esimerkiksi luterilaisten tunnustuskirjojen lapsikäsityksiä ollut tutkittu. Aihe tuntui välttämättömän tärkeältä.”

”En osannut odottaa, että kirkon ydintekstejä olisi niin rikasta lukea lapsikäsitteistön läpi. Tekstikohtia on valtavasti ja koko kristinuskon tulkintalinjan voi sanoittaa lapsena olemisen valossa. Jeesuksen sanat lapsista ja lasten kaltaisuudesta ohjaavat kunnioittamaan jokaisen lapsen ainutlaatuisuutta ja sitä mysteeriä, että Kristus itse kertoo olevansa läsnä luoksemme tulevissa lapsissa.”

”Oman uskoni kannalta merkittävää on, että korostan suhteeseen asettumisen merkitystä sekä suhteessa lapsiin että suhteessa Jumalaan.”

Lapsi on riippuvainen toisesta

Lapsen esimerkki ohjaa Jankon mukaan ulkopuolisesta tarkkailusta vastavuoroisuuteen. Lapseus on olemuksellinen suhde, jota kukaan ihminen ei voi itse valita. Lapseksi syntyminen on täysin lahjaa, johon ei itse voi vaikuttaa.

”Emme voi valita, miten hoivaajamme huolehtivat meistä. Koko olemuksemme ja elämämme on riippuvainen vanhemmilta saadusta elämän ja huolenpidon lahjoista”, painottaa Eriikka Jankko.
Teologisesti puheessa lapseudesta ja vanhurskaudesta on yhtenevyyksiä.

”Jumala ehtii lahjoittamaan kaiken, ennen kuin ehdimme pyytää mitään. Aivan pienten lasten kaste korostaa Jumalan lahjoittavaa toimintaa: vanhurskaus on kasteessa saatu Jumalan lahja, jossa Jumala tunnustaa lapsekseen. Usko liittää osaksi lapseksi tunnustamisen ja tunnustautumisen vuoropuhelua ja uskon esikuvana on lapsen lahjaksi saama usko. Jumala kutsuu täysin riippuvaisen olennon elämään lähellään.”

Jumalanpalveluksessa Jumalan perheväki kokoontuu yhteen ja ehtoollisen sakramentissa otetaan jälleen vastaan Jumalan lahjat.

”Samalla tunnustaudumme ja tunnustamme toisemme lapsiksi.”
Myös puhe uudestisyntymästä päivittäin viittaa vastasyntyneeksi lapseksi tulemiseen.

Lapseuden ihanne ei Jankosta ole vain passiivinen vastaanottamisen ihanne, vaan myös vastausta siihen, että huomaa saaneensa lahjana kaiken rakkauden – jopa koko elämän. Lutherin katekismuksissa lapsi on esimerkillinen, koska lapsi vastaa saamiinsa lahjoihin kiitollisuudella, joka ilmenee palveluna ensin kotona ja laajentuu sitten kutsumukseksi palvella Jumalaa ja koko maailmaa. Lahjan logiikka synnyttää kiitollisuuden ja palvelun. Se poikkeaa laskelmoivasta ansioitumisen logiikasta. Kasvaessaan lapsi oppii käyttämään lahjojaan toisia varten, mikä tuottaa iloa.

Kohti sisarusrakkautta

Tunnustuskirjoissa ja Raamatussa on monia erilaisia korostuksia lapsena olemisesta. Martti Luther omaksui Jeesuksen opetuksista lasten kaltaisuuden ihanteen. Hän korosti ajatusta Jumalan ”oikeista lapsista”, jota ei voi liudentaa vaikkapa kielen merkityksiin.

Raamatun teksteissä paljastuu laaja kirjo perheiden moninaisuudesta. Raamatun eri kirjoittajien keskeinen kysymys on, millä perusteella Jumalan kansaan tai perheväkeen kuulutaan. Varhaisissa teksteissä kuuluminen isän sukulinjaan oli tärkeintä. Myöhemmin siirryttiin etnisen rajan sekä oikean jumalanpalveluksen ja moraalin tarkkailusta tulkintaan, että suhde Jumalaan on ratkaiseva.

Jeesus puhutteli seuraajiaan lapsiksi, kehotti lasten kaltaisuuteen ja opetti asettumaan rukouksessa lapsiksi suhteessa Jumalaan. Ajatus Jumalan lapseudesta purki varhaisten kristittyjen keskuudessa sosiaalisia hierarkioita vapaiden ja orjien sekä miesten ja naisten väliltä. Jeesuksen julistus Jumalasta isänä ilmaisee jumalasuhteen läheisyyttä, luottavaisuutta ja rakkautta.

”Tällä jumalakuvalla on myös eettisiä vaikutuksia. Jumalan luomis- ja lunastustyössä osoittama rakkaus jokaista ihmistä kohtaan merkitsee radikaalia velvollisuutta myös sisarusrakkauteen – tai vähintäänkin keskinäiseen kunnioitukseen perhemuodosta ja alkuperästä riippumatta”, Eriikka Jankko kuvaa.

Raamatun kertomuksissa sisarussuhteissa näkyy elämän koko kirjo, joka myös paljastaa, miksi lapseuden ihanne suhteessa toisiin ihmisiin on vaativa eettinen ihanne.

”Aikuisuuden ihannetta pidetään usein täytenä ihmisyytenä. Termi ’aikuinen’ viittaa ikäkauteen, kun lapseuden käsite viittaa suhteeseen: ihmiseksi ei voi syntyä olematta jonkun lapsi. Lapseus liittää ihmiset ylisukupolviseen keskinäisriippuvuuteen ja keskinäiseen sisaruuteen”, Jankko avaa.

Lapsi on myös kirkolle lahja

Varhaiset kristityt korostivat lasten vastaanottamisen merkitystä seurakunnan keskelle. Seurakunta tarvitsee esimerkkejä siitä, mitä on olla Jumalan lapsi ja lasten kaltainen. Kristittyjen ydinidentiteetti on olla Jumalan lapsi.

”Kirkossa kaipaamme lasten esimerkkiä. Lapsi keskellämme on lahja. Toivon, että messuissa koko yhteisöä ja kirkkotilaa tarkasteltaisiin kysyen, miten toivotamme lapset ja toisemme tervetulleiksi. Lapset ovat kirkossa indikaattori siitä, onko jumalanpalvelusyhteisö avoin lasten – tai niiden muiden – vastaanottamiselle, joissa Kristus on salatulla tavalla läsnä.”

Eriikka Jankon mielestä kirkko kantaa historiallista taakkaa, jossa velvoitteena oli kasvattaminen kansalaiskuriin. Kasvatus suuntautui pikemminkin pois lapsena olemisesta.

Jumalanpalveluksissa Raamatun ja tunnustuskirjojen lapsiteksteistä käytetään vain pientä osaa.

”Kuitenkin Raamatun teksteissä esiintyy toimeliaita profeetallisia lapsia ja Jumalan erityistehtävään valitsemia lapsia. Katekismuksissa ihanteellinen lapsi on aktiivinen toimija, joka osaa arvioida, millainen toiminta miellyttää Jumalaa: lapset osaavat kertoa, mikä kirkko on ja millainen Jumala on.”

Lähteiden lukuisat lapsitekstit ja niiden tulkinnat poikkeavat toisistaan ja tulkinnat heijastelevat  aikansa ihanteita.

”Ehkäpä nyt on aika huomata myös Raamatun ja tunnustuskirjojen korostukset aktiivisista ja osallistuvista lapsista.”