Joulun sanoma kiteytyy hienosti tähän: pieni on suurta

Silti sydän tajuaa ikivanhan viisauden. Syvin ilo tulee tavallisesta arjesta. Siitä, että olen kotonani siinä, missä olen. En odota jotakin tulevaa, vaan iloitsen tästä hetkestä.

Pieni on suurta. Tavallinen on parasta.

Elämän loppumetreillä toivotaan vain vähän

Vakavalla sairasvuoteella makaavien ihmisten toiveet kertovat paljon. Kun voimat ovat vähissä ja viimeinen portti jo lähellä, näkökyky terävöityy kummasti. Jos tällaisessa tilanteessa olevat saisivat ihmeen kaupalla vielä jonkin toiveen toteutumaan, mitä he silloin pyytävät?

Juuri kukaan ei toivo, että pääsisi käymään Pariisissa tai että olisi saanut sen ylennyksen töissä.

Toiveissa näkyy syvä viisaus.

Kun jäljellä on vähän, pyynnötkin ovat pienet. Kun saisi vielä kerran istua kotona kahvia juomassa. Voisi tepastella kotitalon ympäri ja istua pihakeinussa. Tehdä kävelylenkin läheisen kanssa ja käydä saunassa.

Näissä toiveissa näkyy syvä viisaus. Pieni on suurta. Tavallinen on parasta. Ehkä niissä henkii ripaus katumustakin. Liian usein oli kiire. Tavoittelin suuria, vaikka suurin oli jo lähellä. Menestymisen ja vaurastumisen halu sai minut luopumaan liian paljosta.

Jos nyt saisin elää kaiken uudestaan, tekisin vähemmän. En katselisi maailmaa, vaan niitä, jotka ovat aivan vieressä.

Kiireinen kärsii putkinäköisyydestä

Kun vauhti on kova, katse kapeutuu. Ei huomaa vieressä istujaa tai maisemaa. Näkee vain tien ja seuraavan mutkan, jonka taakse jo haluaisi päästä.

Tätä on elämän vauhtisokeus. Yksi tai korkeintaan muutama sydänrakkaus täyttää melkein kaiken. Tehdas, tennis tai teknologiaosakkeet. Niihin uppoutuva kyllä nauttii tekemisestään, mutta tietää samalla, että liian paljon menee nyt ohi. Vauhtia ei voi silti pysäyttää.

Ympärillä olevat tunnistavat toisen vauhtisokeuden. Etkö voisi tehdä vähemmän töitä, älä ole aina menossa, he pyytävät. Tosin pyynnöt vaimenevat vähitellen, jos niihin ei vastata. Vasta perheen menettämisen jälkeen tajuaa putkinäköisyytensä.

Pyynnöt vaimenevat vähitellen.

Tällainen vaara uhkaa erityisesti lahjakkaita ja kunnianhimoisia ihmisiä. Jos osaa ja haluaa paljon, menestyksen vauhtipyörä vie helposti mukanaan. Ja kun päädyt tärkeälle paikalle, sinulta myös vaaditaan paljon. Niinpä joudut luopumaan enemmästä kuin ihmiset keskimäärin.

Tätä taustaa vasten ymmärtää, miksi joulun aika puhuttelee monia. Joulun sanomaan sisältyy toki montakin viestiä, mutta ehkä selvimmin kuullaan tämä: pieni on suurta, tärkein on jo tässä. Sen näkee, jos vain osaa pysähtyä kuuntelemaan omaa sisintään.

Ja tähän joulun vietto kutsuu meitä. Sytyttämään kynttilän ja etsimään hiljaisuutta.

Jumalan poika syntyy kahdesti

Joulukirkko voi hyvinkin havahduttaa johonkin itselle tärkeään mutta unohtuneeseen. Tutut joululaulut nostavat esiin muistoja. Sisäinen lapsi nostaa hetkeksi päätään ja kaiken alkaa nähdä kirkkaammin. Myös joulukirkon penkeissä on tehty monia päätöksiä muuttaa elämän suuntaa.

Ehkä kuva Jeesus-lapsesta äitinsä Marian sylissä on innoittanut tähän. Siinä kuvassa mittasuhteet kääntyvät nurinpäin. Katsoja tajuaa, että pieni on nyt suurta. Hän, joka pitää sylissään maailmoja, on tullut vastasyntyneeksi lapseksi. Äiti heijaa käsivarsillaan kaikkeuden valtiasta.

Pökerryttävän järjenvastainen kuva. Näin kristinusko silti väittää. Jumalan Poika tuli ihmiseksi. Apostoli Paavali ilmaisee sen näin: ”hän oli rikas, mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään”. Toisin sanoen, suurin tuli pieneksi voidakseen antaa meille jotakin suurta.

Tutut joululaulut nostavat esiin muistoja.

Mitä tuo suuri sitten on?

Se on hän itse. Jumalan Poika syntyy kahdesti tähän maailmaan. Hän syntyi äitinsä syliin ja hän syntyy ihmislastensa sydämiin. Muuta hän ei siihen tarvitse, kuin luvan. Sen, että sanon hänelle: tässä olen, tule minun luokseni.

Tätä nuo joulukirkon laulut ja rukoukset pyytävät. Tule lähelleni, sinä Taivaan Valtias ja ihmissydänten ilo. Ja jos oma uskoni ei riitä tähän, muu seurakunta auttaa minua siinä. Siksi joulukirkkoa vietetään yhdessä.

Hyvät päätökset unohtuvat pian

Pieni on suurta – näin tuo sydämessä asuva Jumalan Poika haluaa opettaa lapsilleen. Meidän muisti tosin on lyhyt. Jos joulukirkossa syntyykin hyvä päätös, se unohtuu helposti. Siksi opettajan täytyy kulkea jatkuvasti seuranamme.

Moni elämänmuutosta yrittänyt tietää tämän. Ajatellaan vaikka seuraavaa tilannetta. Omiin turhuuksiinsa hukkunut saa vakavan diagnoosin. Se tervehdyttää arvojärjestyksiä. On juostu liikaa toissijaisten asioiden perässä.

Jäljellä oleva aika halutaan elää toisin.

Niinpä aletaan etsiä uutta yhteyttä läheisiin ja muuhun itselle todella tärkeään. Jäljellä oleva aika halutaan elää toisin kuin tähän asti.

Sitten tapahtuu jotain yllättävää: kuin taivaan lahjana hoidot tehoavatkin ihmeellisesti ja tauti voitetaan. Ja kun saa elämänsä takaisin, myös vanha elämäntapa palaa vähitellen ennalleen. Hyvät päätökset unohtuvat ja tutut turhuudet nielaisevat jälleen ihmisen.

Ankarakin ravistelu unohtuu pian. Siksi tarvitsemme sellaisen taivaallisen opettajan, joka ei jätä meitä, vaikka me unohtaisimme hänet.

Ymmärränkö omaa parastani?

Joskus nykyajan tsemppauskulttuuri vie harharaiteille. Etsi se missä kukoistat ja tee sitä, sanotaan. Olet timantti, älä anna minkään himmentää loistoasi.

Rohkaiseva kannustuspuhe on toki tarpeen. Mutta se voi helposti houkutella itsekeskeisyyteen. Minun onneni menee kaiken edelle, joten teen sitä, mitä juuri nyt haluan.

Luulen tavoittelevani itselleni parasta.

Jos tällainen elämänkatsomus jää päälle, se vähitellen kapeuttaa minua. Luulen tavoittelevani itselleni parasta, mutta oikeasti elämäni köyhtyy.

Tapahtuu se, mistä Jeesus varoitti: ”Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen”. Vain omia tarpeitaan etsivä ei enää tiedä, mikä oikeasti tekee hyvää itselle.

Joulun sanoma haluaa suojella minua tällaiselta putkiajattelulta. Se kutsuu minua pois itsekeskeisyydestäni, niin että näen toiset ihmiset ympärilläni. Ja haluan antaa lahjoja heille. Haluan etsiä myös heidän hyväänsä. Kun huomaa toisen, voi löytää melkoisen aarteen.

Kulutusjuhla on myrkkyä ympäristölle

Lahjojen antamista on myös se, että kuluttaa vähemmän. Siinä erityisesti pieni on suurta. Ympäristö kiittää sitä, joka herää tajuamaan, että vähempikin riittää.

Joulun sanoma laittaa ihmisen pienelle paikalle.

Ehkä joku huomaa tämän jouluevankeliumia kuunnellessa. Jeesuksen ensimmäinen koti oli vaatimaton eläinten talli. Se kertoo, että Jumalan Poika katsoo lämmöllä ja myötätunnolla kaikkia eläviä. Ja hän kutsuu minua samaan lempeyteen.

Joulun sanoma laittaa ihmisen pienelle paikalle. Mutta siihen suostuvalle luvataan paljon. Eräs joululaulu sanoo sen kauniisti: ”Mitä pienempi itse on, sitä suurempi juhla on, mitä pienempi itse on, sitä kirkkaammin enkelit soittaa”.