Jumalan armon ja rakkauden apostolina ei voi toimia jalustalta käsin
Ihmisillä on tarve nostaa jalustalle sankareita ja sankarittaria. Se näkyy kaikkialla, missä kilpaillaan paremmuudesta tai suosiosta: urheilussa, politiikassa, viihdemaailmassa, kulttuurissa ja tieteessä.
Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman.
Apostolien päivän antifoni, Jes. 52: 7
Löydämme aina hymypojat ja hymytytöt, mestarit ja onnistujat, joille osoitamme suosiotamme.
Niin on tehty myös kirkon historiassa ja tehdään yhä. Kunnioittaen muistamme kirkon isiä ja äitejä, apostoleja, opettajia ja esikuvia. Olemme pystyttäneet heille patsaita ja muistomerkkejä. Arvostamme heidän elämäänsä kristittyinä ja voimme oppia heiltä paljon.
Tärkeintä ei kuitenkaan ole se, että heidät on nostettu jalustalle. Tärkeintä on se, että he ovat seuranneet Jeesusta, kulkeneet ilosanoman tuojan askelin kaikkeen maailmaan, eläneet Jumalan armon ja rakkauden apostoleina, auttaneet syrjittyjä ja kaltoin kohdeltuja kaikkialla missä ovat kulkeneet.
Sellainen elämä ei olisi mahdollista jalustalta, ylhäältä. Jeesusta voi seurata vain asettumalla hänen askelissaan ihmisen rinnalle, kuuntelemalla, katsomalla silmiin ja kulkemalla pitemmän tai lyhyemmän polun hänen kanssaan maan tasalla.
Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa mallin ottamista häneltä, hänen imitoimistaan eli matkimistaan. Tähän tehtävään, Jumalan armon ja rakkauden apostoliksi ja koko elämän mittaiseen kutsumukseen kristitty on kutsuttu pyhässä kasteessa. Sitä palvelusta ei voi hoitaa jalustalta vaan maan tasalta, ihmisten vierellä.
Kirjoittaja on rovasti ja entinen Puijon seurakunnan kirkkoherra