Jumalani, missä olet? kysytään viidentenä paastonajan sunnuntaina

Minä olen kyllä ollut lähellä, mutta he eivät ole minua etsineet, olen ollut läsnä, mutta he eivät ole minua kyselleet, olen sanonut: ”Tässä olen, tässä olen!” tälle pakanakansalle, joka ei kutsunut avuksi minun nimeäni. Päivästä päivään minä ojensin käteni tätä vastahakoista kansaa kohden, kansaa, joka kulkee väärää tietä oman mielensä mukaan, kansaa, joka yhä uudelleen minut vihoittaa.

Jes. 65: 1–3

Jumala, olen väsynyt. Kaikissa maailman käsissä näkymättömäksi kaiverrettu kärsimys. Ne ojentuvat kohti ja huutavat: Jumalani, missä sinä olet?

Missä sinä olet? Minä en ymmärrä sinua, Jumala. Jumala, minun käteni eivät riitä. Minä hukun. Auta minua.

Ajattelen Poikaasi ristillä. Sinä jätit hänet yksin, vaikka hän huusi sinua. Kuinka yksin hän oli. Ihmisten keskellä täysin yksin.

Isä, miten yksin sinä mahdoit olla. Itkitkö, kiduitko ne piinallisen pitkät tunnit, pitelitkö kuolevaa poikaa sylissäsi?

Kaikissa maailman käsissä näkymättömäksi kaiverrettu toivo. Niissä sinä ojennut kohti ja vakuutat: Tässä minä olen. Yksinäisyydessä ja ahdistuksessa, epätoivossa ja kärsimyksessä, elämässä ja kuolemassa.

Tässä sinä olet, Jumala.

Sinä annat minulle levon.

Kirjoittaja on Juankosken vs. aluepappi Järvi-Kuopion seurakunnasta