Mitä tehdä, jos haluaisin uskoa Jumalaan, mutta en vain voi?

Lisäksi usko nostaa esiin kiperiä älyllisiä kysymyksiä. Vaikka niihin olisi vastauksiakin, minulla ei ole niitä, eikä juuri nyt. Siksikin uskoon on vaikea tarttua. Mitä siis tehdä, jos haluaisi uskoa Jumalaan, mutta ei vain voi?

Aloita kysymällä, mitä usko on ja mitä se ei ole.

Arkikielessä sana usko tarkoittaa mielipidettä tai vakuuttuneisuutta. Uskon, että KalPa voittaa tänään. Uskon, että Afganistanin kriisi on pitkälti USA:n syytä.

Jo tahto on uskoa.

Usko Jumalaan ei ole tällainen mielipideasia. Se on suhdetta Jumalaan. Sen sanomista hänelle, että tässä olen, pidä minua lapsenasi. Jo uskonkysymysten kipuileva pohtiminen on asettumista suhteeseen Jumalan kanssa. Tahdon saada selvyyttä sinusta.

Jo tämä tahto on uskoa. Tosin omaa tahtoa ei kannata tutkia liian tarkkaan. Mitä syvemmälle omia sielunliikkeitä tutkii, sitä vaikeampaa on sanoa, mitä oikein tahdon ja miksi. Tahdonko lopulta edes tarttua Jumalaan? Jokin minussa nimittäin haluaisi jättää uskonasiat kokonaan syrjään.

Etsijä haluaa tietää, miksi taivas vaikenee

Vanhan testamentin valituspsalmeissa usko sai joskus kapinan muodon. Jumalaa etsivä kyselee, miksi taivas vaikenee. ”Herra, kuinka kauan? Oletko unohtanut minut iäksi? Kuinka kauan peität minulta kasvosi?”

Vaikka näitä purnausrukouksia kutsutaan valituksiksi, ”protesti” olisi parempi sana. Valittaja suostuu kurjaan uhrin osaansa, kun taas protestoija vaatii vastausta. Hän ei hyväksy kohtaloaan, vaan esittää vastalauseen.

Protestipsalmin rukoilija uskoo, että kaikesta huolimatta taivaassa on joku. Näin hän ottaa poissaolevan Jumalan vakavasti. Jos sinä unohdatkin minut, minä en jätä sinua rauhaan.

Jos jo Raamatussa usko on joskus Jumalan poissaolon tuntua, se saa olla sitä nykyäänkin. Jumala kun kätkee itsensä. Hän on toisinaan pikemminkin pimeys kuin valkeus. Joskus ihmisen on vain suostuttava tähän.

Toisen usko voi herättää kateutta

Taivas ei kuitenkaan pimene kaikilta. Jotkut kokevat suloista uskon iloa ja varmuutta. Niinpä kipuileva etsijä voi kokea kateuttakin. Pääsisinpä samanlaiseen uskon iloon.

Kateudesta ei ole pitkä matka arvon kieltämiseen. Kettu sanoi pihlajanmarjoja happamiksi. Samoin toisen mutkaton usko voi näyttää helpolta herkkäuskoisuudelta. Vaikeat kysymykset on väistetty laittamalla pää pensaaseen.

Olen tässä ja Jumala tuntuu olevan muualla.

Toisten uskon arvioiminen ei kuitenkaan auta etsijää paljoakaan. Se voi päinvastoin tehdä vahinkoa. Omaa maailmankatsomusta ei kannata selvitellä pohtimalla, keiden kanssa on eri mieltä. Parempi on etsiä hengenheimolaisia, joilta voi vilpittömästi oppia jotakin.

Suomalainen hengellisyyden historia tuntee kauniin ilmauksen ”ikävöivä usko”. Jumalaa odotetaan. Tiedostetaan, että minä olen tässä ja Jumala tuntuu olevan muualla. Mutta jään odottamaan. Taivas tietää, missä olen.

Oma ymmärrys ei ratkaise uskon totuutta

Vaikeat älylliset kysymykset tulevat joskus uskon esteeksi. Moniin niistä löytyy kyllä hyviä vastauksia, mutta niiden opiskelu vaatii vaivaa ja onneakin. Vastaan täytyy tulla juuri oikea kirja, nettiteksti tai ihminen.

Onneksi uskoon voi tarttua, vaikka itsellä ei juuri nyt olisi vastauksia mieltä polttaviin kysymyksiin. Samoin voin käyttää tietokonetta, vaikka en ymmärrä sen toimintaa. Joku toinen kuitenkin ymmärtää. Tietokoneessa on oma järkensä, vaikka minulle se jääkin mysteeriksi.

Näin on myös uskon kanssa. Minun ymmärrykseni ei ratkaise sen totuutta.

Lisäksi on suostuttava siihen, että Jumala jää joka tapauksessa arvoitukseksi. Jo tässä maailmassa on kysymyksiä, jotka jäävät parhaimmallekin tieteelliselle tutkimukselle mysteereiksi. Ei siis mikään ihme, että näkyvän maailman ylittävä todellisuus pakenee ymmärrystämme.

Silti Jumalan voi ottaa vakavasti. Hänelle voi sanoa sen tärkeimmän. ”Kiitos, auta, ja opeta tuntemaan sinua enemmän”.

Tällä asenteella päästään jo pitkälle.