Nuori pappi sai arkkipiispalta viisaan elämänohjeen
Ihminen voi ja saa iloita menestyksestään, kunhan varjelee itseään ylpeydeltä.
”Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat. Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee. Ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman.”
Jaak. 1:12–15
Syksyllä 1996 olin arkkipiispa John Vikströmin juttusilla Turun tuomiokapitulissa. Minut vihittäisiin papiksi Turun tuomiokirkossa 29.12. ja aloittaisin työt silloisessa Salo-Uskelan seurakunnassa 1.1.1997 ollessani 25-vuotias.
Muistan vieläkin, kuinka nuorta miestä jännitti kävellä kapitulin jyhkeillä käytävillä ja arvokkaasti sisustetuissa, korkeissa huoneissa kohti tapaamispaikkaa. Arkkipiispa otti minut vastaan ystävällisesti ja hyväntahtoisesti. Niinpä rentouduin vähitellen. Itse keskustelusta muistan hänen läsnäoloa huokuvan olemuksensa lisäksi ainoastaan hänen neuvonsa pappisvirassa toimimiseen, mutta neuvosta tulikin sitten itselleni tärkeä elämänohje.
Ajatus oli tämä: Menestyksen ja onnistumisen aikoina varjele itseäsi ylpeydeltä. Huonoina hetkinä ja epäonnistuessa varjele ajattelemasta itsestäsi lamaannuttavia ajatuksia. Tähän voi pyytää Jumalan apua. Menestyksestään ja hyvistä puolistaan voi aidosti iloita, ja kompastelujensa jälkeen voi puolestaan jatkaa matkaansa rohkeasti, luottavaisin mielin.
Kirjoittaja on Alavan seurakunnan kappalainen