Omien helmasyntien tarkastelu tuo itsetuntemusta

Vaikea tätä on kiistääkään. Synti on keskeinen kirkollinen käsite. Kristityn kuuluu kamppailla syntiä vastaan. Joissakin virsissä oikein ryvetään syntikurjuudessa. Jumalanpalvelus alkaa synnintunnustuksella. Jeesus sovitti ihmisten synnit.

Syntisanastokin on rikasta. Puhutaan syntiinlankeemuksesta, helmasynneistä, syntisäkistä, synninpäästöstä ja kuolemansynneistä. Peri- eli perussynti jo mainittiinkin. Ja syntejä luokitellaan loputtoman kekseliäästi.

Tänäkin vuonna moni oppii rippikoulussa synnin klassisen määritelmän: synti erottaa ihmisen Jumalasta. Mutta vain yksipuoleisesti. Ihmisellä on kumma taipumus kääntää selkä Luojalleen. Mutta Jumalan puolelta tapahtuu päinvastoin. Synti vetää Jumalan ihmisen luo armahtamaan, vapauttamaan ja parantamaan.

Nikean uskontunnustuksessa tämä sanotaan ytimekkäästi. Jumalan Poika tuli ihmiseksi meidän pelastuksemme tähden. Koska olemme pulassa, meille syntyy Pelastaja.

Kohti hyvää, pyhää ja kaunista

Mutta tekeekö synnistä puhuminen kristillisen ihmiskuvan negatiiviseksi? Eikö se ole vain realismia? Ihmisen syntisyys kun on kiistaton tosiasia.
Emme ole vain heikkoja ja keskeneräisiä, vaan jokin on meissä pahasti pielessä. Mikään muu laji ei tee niin paljon pahaa lajitovereilleen kuin ihminen. Jos ihminen kohtelee muita luotuja niin kehnosti, kuinka etäällä hän onkaan itse Luojastaan?

Kristinusko ei kuitenkaan leimaa ihmistä pelkäksi syntisäkiksi. Päinvastoin. Synti on jotakin vierasta ihmisessä, sellaista mitä häneen ei ole alun perin tarkoitettu. Synti on kasvannainen, syöpä, anomalia, parasiitti.

Kristinusko ei leimaa ihmistä pelkäksi syntisäkiksi.

Ihmisen perimmäinen olemus kun on hyvä, kaunis ja pyhä. Jumalankuvaisuus ja -kaltaisuus. Siksi hänen perusliikkeensä on pois synnistä kohti pyhyyttä.

Tällaista ihmiskuvaa voisi kutsua realistis-positiiviseksi. Kipeät tosiasiatkin nähdään, mutta toivoa on, paljonkin. ”Missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi”, sanoo apostoli Paavali.

Itsetuntemus vapauttaa pahasta

Kiinnostus syntiin tuo mukanaan psykologista viisautta. Pelkästään valoisten adjektiivien varaan rakennettu kuva ihmisestä jää pinnalliseksi ja suorastaan harhaiseksi. Ihmisenä kasvaminen edellyttää myös omien varjojen näkemistä. Mitä paremmin vihollisensa tuntee, sen varmemmin hänet voittaa.

Kiirastulivuoren kiipeäminen on eräänlaista terapiaa.

Runoilija Dante kuvaa tätä nerokkaasti Kiirastuli-teoksessaan. Hänen kiirastulensa on penkereinen vuori, jota pitkin ihmiset kiipeävät ylös paratiisiin. Kullakin penkereellä he kohtaavat yhden seitsemästä pääsynnistä.

Kiirastulen ensimmäisessä piirissä käsittelen ylpeyttäni. Siitä vapauduttuani nousen työskentelemään kateuteni kanssa, sitten kohtaan vihan, laiskuuden, ahneuden, mässäilynhalun ja lopuksi hekumallisuuden.
Kiirastulivuoren kiipeäminen on siis eräänlaista terapiaa. Käydessään läpi paheitaan ihminen ymmärtää, miten hänestä tuli juuri sellainen. Mikä haavoitti häntä niin, ettei hän pysty toteuttamaan ihmisyyttään puhtaasti.

Näin itsetuntemuksen kasvu puhdistaa ja vapauttaa. Kun viimeinenkin paheen painolasti on jätetty kiirastulivuoren rinteelle, ihminen voi astua paratiisiin. Danten esitys kertoo kuolemanjälkeisyydestä, mutta samalla se on kuva ihmisen tiestä tässä ajassa.

Synnit viihtyvät yhdessä

Seitsemää pääsyntiä kutsutaan myös kuolemansynneiksi, joskin kyse on hieman eri asiasta. Katolisessa ajattelussa kuolemansynti on vapaasta tahdosta tehty vakava rikos Jumalan lakia vastaan. Jos sitä ei jätä tai kadu, se johtaa lopulliseen eroon Jumalasta. Mikä tahansa riittävän vakava teko voi siis olla kuolemansynti.

Pääsynnit taas ovat varhaiskeskiajalla syntynyt seitsemän synnin lista. Ajateltiin, että niistä seuraa kaikki muut synnit ja paheet. Synti kun ei viihdy koskaan yksin. Yksi paha vetää mukaansa toisen. Joukossa tyhmyys tiivistyy ja sakissa synti syvenee.

Otetaan esimerkki syntien kasautumisesta yhteen. Taidoistaan ylpeä puutarhan harrastaja pitää itseään kaupunginosansa pihakuninkaana. Sitten naapuriin muuttaa toinen multapeukalo ja syttyy kateus. Kohta puutarhurimme hellii itsessään vihaa eli pahansuopaisuutta toivoessaan naapurin pihaan etana-armeijaa, muumiotautia ja kusiaispesää.

Kussakin ihmisessä versoo omanlainen pääsyntien kirjo. Joku kulkee ylpeys edellä, toista riivaa eniten ahneus ja kolmannen pääharrastus sijoittuu alapään hekumoihin.

Joukossa tyhmyys tiivistyy ja sakissa synti syvenee.

Erään teorian mukaan synneillä on kaksi vastakkaista siipeä. Esimerkiksi mässäily ilmenee sekä ylensyöntinä että ylenpalttisena kauneuden, terveyden ja ruumiinkunnon palvontana.

Hekumallisuus on estottoman seksuaalihalun toteuttamisen lisäksi seksuaalisuuden kieltämistä ja torjumista vaikkapa uskonnollisin perustein.
Siksi muuten protestantit kumosivat aikanaan pappien naimattomuuden. Selibaatissa pysyvä pappi näet syyllistyy negatiiviseen hekumallisuuteen eli seksuaalikielteisyyteen, joskin useimmiten naimattomat papit lankesivat kaksinaamaisuuteen eläessään avioliitonkaltaisessa suhteessa taloudenhoitajiensa kanssa.

Rakenteellinen paha hajottaa eniten

Synnistä täytyy puhua myös yksikössä. Synti ei ole vain tekojen sarja, se on myös melkein puolipersoonallinen mahti. Huomaan tämän taistellessani helmapahettani vastaan. Tahto minulla on, mutta ei voimaa.

Parhaiten synnin mahtiluonteen tunnistaa rakenteellisen synnin ilmiössä. Rakenteellinen synti on tilanne, jossa ihminen on pakotettu pahan tekoon ja jossa tuo paha ei kuitenkaan ainakaan näytä rikkovan mitään jumalten tai ihmisten lakia.

Esimerkiksi puolustussodassa tehdään syntiä, vaikka se onkin moraalisesti oikeutettua. Joskus kotia ja kontua joudutaan suojelemaan väkivalloin.

Arkisempi esimerkki rakenteellisesta synnistä on luonnonvaroja ylikuluttava elämäntapa. Esimerkiksi suomalainen perusarki on tällaista. On päivänselvää, että kulutamme luonnonvaroja enemmän kuin on kohtuullista. Syyllistymme siis pääsynneistä ahneuteen ja mässäilyyn.

Mutta yhtä selvää on sekin, ettei tilannetta voi muuttaa kovin nopeasti. Me vain tarvitsemme suuren määrän kulutustarvikkeita. Ruoka on tuotava tänne jostakin. Talot täytyy lämmittää. Töihin on päästävä, ja monien mielestä lomallekin on lennettävä silloin tällöin.

Joskus kotia ja kontua joudutaan suojelemaan väkivalloin.

Näin olemme sitoneet itsemme rakenteelliseen syntiin. Kehittyneet maat ovat kyllä tekemässä parannusta ympäristökäyttäytymisestään. Mutta arjen käytäntöjen ja keskinäisriippuvaisen talouden rakenteet muuttuvat hitaasti.

Historia todistaa kuitenkin, että rakenteellisesta pahasta voi vapautua. Esimerkkejä tästä ovat orjuuden lakkauttaminen, naisten tasa-arvoistuminen, demokratia ja oikeusvaltioiden synty.

Toivoa on, kunhan sen eteen tehdään työtä.