Pääsiäisen tapahtumat kertovat petoksista ja sovinnosta

Jeesuksen viimeiset päivät olivat aikanaan melkoinen mediatapahtuma. Koko Jerusalem tiesi, että nyt tuo kuuluisa opettaja ja ihmeidentekijä oli tullut pyhään kaupunkiin pääsiäisjuhlaa viettämään. Häntä juostiin vastaan palmunlehviä heilutellen.

Mutta toiset levittivät Jeesuksesta valeuutisia. Strategia oli tuttu. Vääristellään toisen sanoja. Ymmärretään hänet tahallaan väärin.

Jeesus oli puhunut kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan temppelivertauksen avulla. ”Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä”. Mutta valeuutisten tehtailijat tulkitsivat vertauksen tahallaan kirjaimellisesti. Jeesus aikoo tuhota Jerusalemin temppelin. Hän on siis vaarallinen terroristi ja pommimies. Kohta monet käänsivät hänelle selkänsä.

Hyväksi havaittua konstia noudatetaan edelleen. Pieni porukka vetäytyy omaan kuplaansa. Todellisuus vääristetään ja rakennetaan vaihtoehtoisten faktojen verkko. Ulkopuolelta tulevat viestit blokataan, ne kun ovat salaliittojen propagandaa.

Pieni porukka vetäytyy omaan kuplaansa.

Vähitellen tyhmä ajattelu muuttuu tyhmiksi teoiksi. Joskus kokonainen kansa ajautuu tälle tielle. Toisinajattelijat vaiennetaan ja valtio tunnustaa virallista totuutta, joka myöhemmin osoittautuu kavalaksi petokseksi. Natsi-Saksa tulee ensin mieleen, mutta esimerkkejä löytyy lähempääkin.

Itseä voi huijata pienemmänkin luokan valeuutisilla, esimerkiksi terveyden alueella. Meille markkinoidaan lisäravinteita ja uskomushoitoja, joiden tueksi ei löydy tutkimuksellista näyttöä. Moni kokeilee niitä jonkin aikaa, kunnes haistaa huijauksen. Homma jätetään vähin äänin eikä noloa haksahdusta raportoida lähipiirille.

Oliko Juudas huijaripastori vai vilpitön epäilijä?

Kaikkien pettureiden arkkityyppi on Juudas Iskariot. Hän kulki Jeesuksen seurassa ja kuuli tämän viisaat puheet. Silti Juudas kavalsi mestarinsa rahasta. Miksi ihmeessä?

Ehkä Jeesus-liike oli hänelle pelkkää liiketoimintaa. Oppilaiden rahapussin kantajana eli talouspäällikkönä Juudas huomasi viimeisen mahdollisuuden rahastaa Jeesuksen asialla.

Näin hän olisi nykyajan dollaripastoreiden esi-isä. Jotkut heistä ovat täysiä huijareita, toiset aloittavat vilpittömästi, mutta vähitellen vallasta ja menestyksestä tulee pääasia. Afrikasta löytyy satumaisen rikkaita saarnamiehiä, jotka lupaavat seuraajilleenkin menestystä, jos nämä vain antavat rahansa heille.

On myös armeliaampi tulkinta Juudaksesta. Hänen sydämensä oli puhdas loppuun asti, mutta hän kamppaili uskonvaikeuden kanssa.

Jeesus lupaili Jumalan valtakuntaa, mutta suurta käännettä ei ilmaantunut näköpiiriin. Niinpä Juudas päätti itse testata, mikä Jeesus on miehiään. Hän antaisi Jeesuksen tämän vastustajien käsiin, sillä jos Jeesus todella on Jumalan mies, viimeistään silloin hän toisi Jumalan valtakunnan maan päälle.

Kipuileva usko kaipasi siis konkreettista merkkiä. Pelkkä lupaus tulevasta ei riittänyt. Tarvittiin jotakin näkyvää.

Anna merkki tai en jaksa

Epäilevän Juudaksen kokemukseen on helppo liittyä. Jumala salaa itsensä niin visusti, etten ole mitenkään varma siitä, onko häntä edes olemassa.

Jos hän antaakin merkkejä itsestään, ne ovat harmillisen monitulkintaisia. Oliko se johdatusta vai sattumaa? Onko taivasikäväni merkki Jumalasta vai pelkkää mielen tyhjyyttä? Kertooko luomakunta Luojasta vai onko se pelkkä mykkä ihme, joka ei osoita mihinkään itseään suurempaan?

Lopulta usko ratkaisee kaiken. Usko näkee monessakin asiassa Jumalan sormen. Mutta samalla mieleen hiipii epäily. Onko Jumala pelkästään minun uskoni keksintö?

Niinpä pyydän yhdessä Juudaksen kanssa. Anna objektiivinen merkki, kiistaton todistus itsestäsi. Muuten en jaksa.

Juudas ei saanut toivomaansa merkkiä, sillä Jeesus suostui kuolemantuomioonsa. Silti Juudas katui tekoaan saman tien. Mutta nyt oli liian myöhäistä peruuttaa Jeesuksen kohtaloa. Juudas ei jaksanut kantaa syyllisyyttään, vaan riisti hengen itseltään.

Sovinto parantaa sielun – mutta edellyttää kiinni jäämistä

Pietarin tarina on lohdullisempi. Hänkin käänsi selkänsä Jeesukselle ja hänkin katui sitä katkerasti. Mutta toisin kuin Juudas, hän jaksoi odottaa. Sen sijaan että ripusti syyllisyytensä köyteen, hän suostui kivuliaaseen totuuteen. Petin ystäväni ja se sattuu minuun.

Taivas vastasi Pietarin katumukseen. Ylösnoussut Jeesus ilmestyi hänelle ja kutsui hänet uudestaan ystäväkseen ja palvelukseensa. Pietarista tulikin sitten alkuseurakunnan suuri johtaja.

Sovinto parantaa sielun. Se tosin edellyttää kiinni jäämistä. On raskasta salata oma petos. Ajatellaan vaikka uskottomuutta avioliitossa, vilppiä työssä tai petollisuutta ystävyydessä. Vaikka muut eivät tiedä, omatunto näkee kaiken ja syyllisyys syö sisältä.

On raskasta salata oma petos.

Niinpä kiinnijääminen tuntuu lopulta huojentavalta. Nyt tämä salailu loppuu ja asiaa päästään käsittelemään. Joskus asiat sovitaan ja suloinen anteeksiantamus vapauttaa sielun. Rangaistuksenkin saaminen keventää mieltä. En voi pyyhkiä tekoani pois, mutta voin reilusti kantaa sen seuraukset.

Olenko huonompi kuin muut?

Moni kristitty näkee Pietarin uskon heikkoudessa hengenheimolaisuutta. Seurakunta on yksi elämäni viiteryhmä. Osallistun johonkin toimintamuotoon tai käyn kirkossa silloin tällöin. Näytän siis kristillisen vakaumuksen ihmiseltä.

En silti ole yhtä kristitty kuin muut. Sunnuntaiuskoni on köykäistä kuin poutapilvi. Se häviää ilmaan, kun siihen vähän puhaltaa kriittisillä kysymyksillä. Kristilliset hyveet eivät muutenkaan näy arjessani.

Uskon kanssa koetaan huijarisyndroomaa. Ilmiö on tuttu työn ja opiskelun maailmassa. En ole niin hyvä kuin luullaan. Jos Jeesus vain katsoisi minuun niin kuin Pietariin, hän näkisi saman tien totuuden. Minä vain teeskentelen.

On raskasta tuomita itseä näin armottomasti. Ja epärealistista. Eräässä mielessä juuri tällainen riman nostaminen on teeskentelyä. Siinä oletetaan kristityt teflonista taotuiksi superuskoviksi, vaikka totuus on aivan toinen.

Ainakin luterilaisen tulkinnan mukaan heikkous ja puolisydämisyys kuuluu jokaisen kristityn osaan. Se on sääntö, ei poikkeus. Jumala on läsnä vastakohdassaan, siellä missä hän tuntuu poissaolevalta. Usko ei ole varmuutta vaan kaipausta, ei näkemistä vaan toivomista.

Siksi kuva Jeesuksensa kieltävästä Pietarista kertoo meistä kaikista. Sisin seuraa Jeesusta, vieläpä sydän syrjällään, mutta kysyjälle vastataan, etten tunne sitä miestä. Kumpikin kokemus kuuluu uskoon. Sydän vie sinne, minne järki ei pääse perässä.