Paasto on paljon muutakin kuin ruuasta pidättäytymistä

Kuinka kauan on jouluun, kyselee lapsi yhä uudestaan. Juhlaan tuntuu olevan iankaikkisuus. Äiti yrittää lohduttaa. Joulun on jo täällä. Nyt eletään neljän viikon mittaista paastonaikaa ja sekin kuuluu jouluun.

Arkisessa juhlassa on sama rakenne kuin kirkollisessa. Ensin valmistellaan. Sitten vietetään juhla ja sen jälkeen muistellaan. Kirkkovuoden suuria joulun ja pääsiäisen juhlia edeltää pitkä valmistelun jakso, jota kutsutaan paaston ajaksi.

Moni tosin aloittaa paastonsa joulun jälkeen. Herkut jätetään pois, jotta päästäisiin eroon kertyneistä kiloista. Paasto liitetään usein juuri ruuasta pidättäytymiseen. Sitä se oli alun perinkin.

Paasto sisältää pyrkimyksen oikeudenmukaisuuteen

Jo Vanhassa testamentissa paastottiin ruuasta katumuksen ja rukouksen merkiksi. Se auttoi muistamaan, että jokapäiväisen ruuan tavoin saamme kaiken muunkin Jumalalta. Hän toimii useimmiten välikäsien kautta, joten vain usko näkee hänet kaiken hyvän perimmäisenä antajana.

Paastoon liittyvä katumuksen idea on erityisen kiinnostava. Syntejähän kadutaan. Tekoja ja tekemättä jättämisiä. Ei ole helppoa jättää ruokaa pois päiväksi. Niinpä paastoaja on koko ajan selvillä paastostaan. Jos hän liittää paastoonsa katumuksen ajatuksen, sekin pysyy mielessä koko ajan. Tästä ja tästä paheesta haluaisin vapautua.

Paastolla ei haeta vain omaa hyötyä.

Tietenkin paastonaikana harjoitetaan omia helmapaheita torjuvia hyveitä. Juoruilija puhuu hyvää toisista. Kadehtija kiittää Jumalaa naapurin menestyksestä.

Näin paasto sisältää pyrkimyksen oikeudenmukaisuuteen. Paastoaja tutkii, miten hän voi muuttaa lähimaailmaansa paremmaksi paikaksi. Miten Jumalan valtakunta tulisi näkyviin hänessä? Paastolla ei haeta vain omaa hyötyä.

Syyllisyydentunto ei ole pahasta

Joulua edeltää peräti neljän viikon mittainen paastonaika. Näin pitkää aikaa ei tietenkään vietetä syömättä. Eihän se olisi mahdollista. Perinteisen paasto-ohjeen mukaan ruokaa yksinkertaistetaan jättämällä liha pois. Näinkin tavoitellaan oikeudenmukaisuutta: en elä toisten tuntevien olentojen kustannuksella.

Nykyään paasto mielletään keventämisenä. Joulun alla jätetään pois jotakin turhaa. Vähennetään herkkuja tai puhelimella roikkumista. Ehkä samalla yritetään liikkua enemmän tai syödä terveellisemmin. Ja toivotaan, että joku elämänparannus muuttuisi pysyväksi tavaksi.

Vähentämisestä ei tosin ole paljon hyötyä, jos joulunpyhien jälkeen menetys otetaan takaisin korkojen kera. Eikä elämän yksinkertaistaminen ole muutenkaan helppoa joulun alla, jolloin meitä kehotetaan ostamaan kaikkea mahdollista. Toisen muistamisen idealla oikeutetaan turhakin kulutus.

Joulun alla jätetään pois jotakin turhaa.

Siksi paastonaika lähettää tärkeän viestin. Nyt on syytä katua ja muuttaa suuntaa. Planeetan näkökulmasta meillä ei ole varaa kuluttaa nykyisellä tavalla. Eikä meillä korkean elintason suomalaisilla ole moraalista oikeutta nykyiseen elämänmuotoon. Jokainen tietää tämän, vaikka emme pystykään elämään sen mukaan.

Joskus ympäristövastuusta muistuttaminen koetaan syyllistävänä ja osoittelevana. Tottahan se on. Mutta syyllisyydentunto ei ole mikään paha asia. Päinvastoin. Se on terve signaali siitä, että jonkin pitäisi muuttua.

Meidän pitäisi paastota koko vuoden kierto. Vähemmän tavaraa, lentämistä ja lihaa sekä sisälämpötilaa alemmaksi. Vanhaa korjataan, kierrätetään ja käytetään pitempään. Tarvitaan myös suuria yhteiskunnallisia energiaan, raaka-aineisiin ja ympäristöön liittyviä ratkaisuita. Lista on niin pitkä, ettei tämä lehti riitä siihen.

Tällaisessa paastossa toteutuu oikeudenmukaisuus ja yhteinen hyöty.

Toisin sanoen, kristillinen vaatimattomuuden arvo olisi palautettava kunniaan. Vanha talvitakki on hienompi kuin uusi.

Vähästä on vaikea vähentää

Moni joutuu vähentämään väkisin. Rahat eivät riitä koviin sähkölaskuihin. Moni ei voi hankkia edes kaikkea tarvitsemaansa. Heistä paastopuhe tuntuu kummalliselta. Mistäs vähennät, kun kaikkea on jo vähän?

Tosiasia onkin, että parhaiten toimeentuleva joukko kuluttaa eniten. Hyvillä tuloilla ostetaan paljon, uusitaan tavaraa usein ja lennetään kauas. Heitä varsinkin ympäristö kutsuu itsetutkisteluun. Tosin vaatimattomuus on vaikeaa, jos omistaa paljon. Onhan rahasta saatava nauttiakin, kun sitä kerta siunaantuu.

Paastoon kuuluu myös antaminen.

Paastonajan haasteet nostavat kipeästi esiin maailman ristiriitaisuuden. Emme edes synny tasa-arvoisiksi. Joku tuodaan synnytyslaitokselta sähköautolla suureen omakotitaloon, toinen bussilla vuokrayksiöön. Sekin on harhaa, että elämä olisi omissa käsissämme. Sattuma määrää niin paljon.

Tästäkin syystä kristinusko – ja muutkin uskonnot – kutsuvat pitämään paastoa. Paastoon kun kuuluu myös antaminen. Omasta runsaudesta jaetaan niille, joilla on vähemmän. Yhteisvastuun yhteiskunta perustuu samalle periaatteelle. Verottaja pakottaa enemmän ansaitsevia auttamaan vaikeassa tilanteessa olevia.

Moni osallistuu joulun alla johonkin kristilliseen keräykseen. Sekin on paastoamista, vaikka antaja ei ehkä ajattele asiaa niin. Siinä toteutuu kauniilla tavalla paastoon kuuluva ilo. Kuten hyvin tiedetään, kaksikymppisen antamisesta tarvitsevalle tulee parempi mieli kuin sen löytämistä kadulta.

Jeesus itse totesi saman sanoessaan ”antakaa, niin teille annetaan”.