Tikapuita pitkin taivaaseen

Mikkelinpäivä

Yöllä Jaakob näki unessa portaat, jotka ulottuivat maasta taivaaseen, ja Jumalan enkelit kulkivat niitä ylös ja alas. Sitten hän näki, että Herra seisoi hänen vieressään ja sanoi: ”Minä olen Herra, isäsi Abrahamin Jumala ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jolla sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi… [  ] Sinun ja sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.”

Moos. 28: 10-17

Tutussa lastenlorussa rallatellaan: ”ABC, kissa kävelee, tikapuita pitkin taivaaseen.” En tiedä, mistä tämä loru on saanut alkunsa, mutta yksi alkujuuri sille voisi olla Mikkelinpäivän kertomus Jaakobin unesta, jossa enkelit kulkevat portaita ylös ja alas taivaaseen. 

Portaat ja tikapuut ovat toki eri asioita. Tikapuita pitkin taivaaseen kulkemisen ajatus voisi kuitenkin palautua puhdasoppisuuden ajan teologiassa kehiteltyyn ajatukseen armonjärjestyksestä, jossa Jumalan ajateltiin ensin herättelevän sielua syntiensä tuntemiseen ja armon ikävään, sitten vanhurskauttavan syntisen ja tämän jälkeen pyhittävän sielua jokapäiväisessä parannuksen teossa. 

Kansan suussa opetus armonjärjestyksestä vääntyi leikkisästi ”armonrappusiksi”, joita pitkin taivaaseen oli määrä kulkea askelma kerrallaan. Lastenlorun aloittavat aakkoset liittyvät samaan mielenmaisemaan: kirkon kansanopetuksen päämääränä oli, että jokainen voisi katekismustaan tavaamalla vakuuttua autuutensa perusteista. Ensin oli opittava aakkoset, sitten noustava tikapuita taivaaseen. 

Opetus armonjärjestyksestä on hieno yritys sanoittaa uskon ydinasioiden välisiä suhteita loogisesti. Se ei suoraan pohjaudu mihinkään tiettyyn Raamatun kohtaan, mutta toisinaan näkee Jaakobin unta tulkittavan sen valossa.

Tosin Jaakobin unessa Jumala on se, joka toimii, ja ihmiselle jää taivaaseen kiipeilijän sijaan passiivisen vastaanottajan rooli. 

Jeesus taas kääntää armonraput ylösalaisin: aakkosia taitamattomat lapset eivät olekaan alimmalla askelmalla vaan kaikkein korkeimmalla!