Freesiat tärisevät morsiamen kädessä

Laskiaissunnuntai

RAKKAUS on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa. 

1 Kor 13: 4-5

Siinä he seisovat alttarikaiteen toisella puolella. Freesiat morsiamen kädessä tärisevät. Luen Korinttilaiskirjeen sanoja: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulta puuttuisi rakkaus…” Siinä nämä kaksi ovat sitoutumassa yhteiseen taipaleeseen kuin matkalle kohti tuntematonta. 

Mieleeni nousee toinen kuva kahdesta uurteisesta vanhuksesta. He ovat olleet yhdessä yli viisikymmentä vuotta. Hekin ovat seisoneet kerran alttarikaiteen äärellä, nuorina ja jännittyneinä. Ei heidän avioliittonsa ole ollut koko aikana itsestäänselvyys. Elämässä on ollut paljon sairautta, menetyksiä, erossa olemista, mustasukkaisuutta ja kaikenlaista. 

Eikä rakkaus ole ollut heille kaikkia niitä viittäkymmentä vuotta sitä seitsemännen taivaan tunnetta. Se on ollut enimmäkseen tekoja, järjen käyttöä ja tahtomista. Eikö se silti ole ollut rakkautta?

Jään miettimään. Jos en rakastaisi, en tuntisi luopumisen suruakaan tai menettämisen pelkoa. Jos en rakastaisi, en haluaisi nähdä vaivaa toisen puolesta, en puolisoni, en lasteni, en kotimaani enkä kirkkoni puolesta. Jos en rakastaisi, en kärsisi enkä murehtisi. Ellen rakastaisi, näkisinkö pelkästään epäkohdat ja viat ja siirtyisin aina etsimään sitä täydellistä?  

Onneksi Kristus ei etsi täydellistä. Hän etsii tosi huonoja ja rikkinäisiä ja tosi pahoja. Lupauksensa rikkoneita ja omassa tahtomisessaan hyvin heikkoja hän jaksaa rakastaa. Senkö vuoksi Kristus kärsii? Meidän vuoksemme. 

Kirjoittaja on Alavan seurakunnan kappalainen.