Viisi pyhää paikkaa Kuopiossa

Pyhiinvaelluksella kuljetaan kohti paikkaa, joka nostaa mielen näkyvää maailmaa korkeampiin sfääreihin. Paikkaan, jossa tapahtuu arjen ylittäviä ihmeitä. Jossa tuntee enkelin siiven hipaisun. Kuopiosta löytyy montakin tällaista taivaan ikkunaa. Avataan niistä viisi.

Ihminen kohtaa toisen – Kuopion tori

Maailman napa. Kuopion tori. Kaikki tiet vievät sinne. Pyhäksi paikka tulee, koska siellä ihmiset kohtaavat toisiaan. Torilla on jaettu kuulumisia, kosittu, itketty ja halattu.

Näin ihmiset ovat kantaneet toisiaan. Yksi on kertonut murheitaan ja toinen antanut olkapään johon nojata. Torikohtaamisissa moni on saanut toimia enkelinä toiselle. On välitetty hyvä viesti, rohkaisun sana tai on vain kuunneltu hiljaa.

Toisinaan suuret tapahtumat kutsuvat torille väenpaljouden. Silloin koetaan melkein perhehengen tapaista yhteyttä. Olemme saman kaupungin väkeä ja puhallamme yhteen hiileen.

Tappeluitakin tori on nähnyt. Se on eräänlaista hätähuutoa taivaaseen. Ja pulloa on laitettu kiertämään, omastaan jakamista sekin. Ohikulkija ehkä kavahtaa näkyä, mutta ei Kristus. Hän katsoo myötätunnolla kaikkia ihmisiä, erityisesti silloin kun heillä ei mene hyvin.

Monelle tori ympäristöineen on työpaikka. Ehkä jopa kutsumustyö, tai vain keino hankkia elanto.

Ihmistä suurempi luonto – Puijon mäki

Toinen pyhä paikka näkyy kauas. Se on taivasta kohti kurkottava jylhä Puijon mäki. Pimeänä iltana Puijon torni loistaa kuin majakka. Sinne moni turisti suuntaa katselemaan kaupunkia ja ihmettelemään Suomen luonnon kauneutta ja runsautta.

Puijon mäkeä peittävä metsä henkii syvää pyhyyttä. Monelle luonto puhuu samaa kuin kirkko. Suurempi voima kantaa kaikkea. Sille annetaan monia nimiä: luonto, elämä, maailmankaikkeus, kohtalo.

Aarnimetsässä kävellessä tajuaa ihmisen olevan osa elämän suurta ketjua. Vain osa sitä, ei kaiken napa. Täällä on toisenlaisiakin elämänmuotoja, joilla niilläkin on oikeus olla ja elää.

Siksi suuri osa Puijon metsää on pyhitetty luonnonsuojelualueeksi. Se muistuttaa siitä, ettemme omista luontoa. Emme saa kohdella sitä miten vain. Luonto on pyhä.

Jumala on – Kuopion tuomiokirkko

Keskellä Kuopion kaupunkia seisoo pyhiä asioita varten rakennettu pyhäkkö. Paikka, jonne mennään kohtaamaan Jumala ja kuulemaan hänen hyvistä teoistaan. Kuopion tuomiokirkossa on pidetty esillä taivaallista sanomaa vuodesta 1816 saakka.

Sen alttaritauluun on kuvattu ristiinnaulittu Kristus. Taideteos olisi voinut esittää myös Kristusta opettamassa, parantamassa sairaita tai vaikka viittauksena Kallaveteen kävelemässä vetten päällä. Miksi seinälle nostettiin juuri kärsivä Kristus?

Koska se kertoo, minkälainen kristinuskon Jumala on. Hän katsoo luotujaan myötätunnolla. Hän osallistuu luotujensa kärsimyksiin. Ihmiseksi tullut Jumalan Poika itkee itkevien kanssa ja kantaa niitä, joita elämä satuttaa.

Jumala on siis ihmisen puolella. Onhan hän tullut ihmiseksi. Tämän hyvän sanoman välikappaleeksi rakennettiin Kuopion tuomiokirkko. Ja kaikki muutkin kirkot.

Niihin ihmiset tekevät pyhiinvaellusmatkoja. Toiset osallistuvat sunnuntain jumalanpalvelukseen, toiset käyvät istumassa kirkkosalin hiljaisuudessa.

Tiede ja terveys – Kuopion yliopistollinen sairaala

Kuopion yliopistollista sairaalaa voi kutsua pyhäksi paikaksi monestakin syystä. Arvokyselyissä ihmiset pitävät elämänsä tärkeimpänä asiana terveyttä. Vasta sen jälkeen tulee muu maallinen, kuten perhe, työ ja harrastukset.

Niinpä terveyden vaalimisessa ja sairauden hoitamisessa on jotakin pyhää. Sen huomaa parhaiten silloin kun itse sairastaa tai on sydänjuuriaan myöten huolissaan oman tai läheisen terveyden puolesta.

Silloin ihminen rukoilee hartaimmin. Jos olet olemassa, hyvä Jumala, auta nyt. Ja kun vakava sairaus väistyy, kiitos nousee koko sydämestä.

Yliopistollinen sairaala kertoo eräästä taivaan lahjasta, tieteestä. Tiede on yhteistä järjestäytynyttä tiedonhankintaa. Järkikullalla on ihmeellinen taito ymmärtää, miten maailma rakentuu. Viisaasti käytettynä sen avulla myös pelastetaan maailmaa.

Elämän arvo: Kuopion iso hautausmaa

Kuopion isolle hautausmaalle mennään vähin eväin. Ehkä mukaan otetaan vain kynttilä, joka jätetään läheisen haudalla. Kiitos kaikesta mitä koimme yhdessä. Kaipaan sinua.

Erilaiset elämäkohtalot puhuttelevat hautakivien katselijaa. Yksi sai elää vain muutaman vuoden, toinen vuosisadan. Kuinka sallimus jakaakin erilaisia osia. Sankarivainajien osasto taas kertoo koko maata kohdanneista raskaista vaiheista.

Perimmäisiä kysymyksiä on vaikea välttää hautausmaan hiljaisuudessa. Mikä on elämän tarkoitus? Miten minun pitäisi elää? Onko rajan takana jotakin?

Samalla ihmettelijä tajuaa elämän arvon. Kaikki elämä on pyhää. Arkinen aamupalahetkikin taivaan lahjaa. Kunpa sen näkisi useammin.

Haudoille on tapana pystyttää kivi. Se muistuttaa Jeesuksen hautaluolan kivestä, jonka enkeli vieritti pääsiäisaamuna pois paikaltaan. Näin kivestä tuli merkki Jumalan Pojan ylösnousemuksesta. Kuolema ei pitänytkään häntä vallassaan. Ja vielä enemmän: Jumalan Pojan elämästä virtaa elämä kaikille ihmislapsille.

Siksi hautakivi kertoo lohdullisen viestin. Rajan takana odottavat enkelit, perille päässet ja itse Jumalan Poika. Meidän elävien on toki vaikea uskoa sitä. Vainajat taas tietävät, heillä usko on vaihtunut näkemiseksi.

Näin hautausmaa kertoo, että koko elämä on suurta pyhiinvaellusta. Se alkaa näkyvästä ja kulkee elämää suurempaa todellisuutta kohti. Sinne missä sielu on ehjä ja vapaa, missä ystävät ja rakkaat toisensa tapaa.