Ystävä pettää, ahdistus täyttää pään, uskoni horjuu. Tiedän, miltä se tuntuu, Jeesus sanoo ja itkee ihmisen kanssa

Itku on mahtavin luonnonvoima ikinä. Toisen itku saa omankin sydämen vavahtamaan. Väittely loppuu ja hiljaisuus täyttää huoneen. Tajutaan, että nyt ollaan rikottu jotakin. Tilaan laskeutuu melkein pyhä tuntu.

Itku nostaa esiin ihmisen jaloimman piirteen. Myötätunnon. Kyvyn tajuta, miltä toisesta tuntuu. Toisen suru tarttuu niin, että herää sääli ja halu auttaa.

Myötätunto on toinen sielun kahdesta valosta. Järjen valo vie tietoon ja ymmärrykseen, myötätunto armoon ja oikeudenmukaisuuteen. Myötätunto on niistä jalompi, sillä ilman sitä järki rakentaisi vain aitoja ja aseita.

Joskus tosin myötätunnon valo himmenee tai sammuu kokonaan. Sellaista ihmistä kutsutaan psykopaatiksi. Kirjaimellisesti sairastuneeksi sieluksi. Ihmisyyden ydin on vakavasti vaurioitunut.

Näin tapahtuu myös kokonaisille yhteiskunnille, joissa satutetaan toisia rodun, uskonnon tai vaikka sukupuolen tähden. Sodassa pimeyden imperiumin valta on suurimmillaan.

Pimeyden imperiumi korottaa äänensä myös pääsiäisen tapahtumissa. Ihmisten eteen tuotiin myötätunnon opettaja, Jeesus Nasaretista. Tee toiselle kuten toivot itsellesi tehtävän, hänen tiedettiin neuvoneen.

Jumalan myötätunto on ainutlaatuista. 

Mutta ihmiset pyysivät vapaaksi Barabbaan, tuon murhaajan ja kapinallisen. Jeesuksen he halusivat ristiinnaulittavaksi, vaikka hän ei ollut tehnyt mitään pahaa.

Silti Jeesus rukoili surmaajiensa puolesta, ”Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät”. Myötätunnon opettaja kuoli kuten eli. Täynnä armoa ja totuutta.

Kiusallinen mainelommo

Jeesuksen rististä tuli kristinuskon merkki. Outoa. Uskonnon ytimessä ristiinnaulittu Kristus. Siis kuoliaaksi piinattu mies.

Krusifiksi herätti ihmetystä ja paheksuntaa alusta alkaen. Juutalaisella maaperällä ristiinnaulitun miehen palvominen näytti Jumalan pilkalta. Kreikkalaisten mielestä se oli ihan hullua. Vitsikirjan osastoa. Jos Jumala on olemassa, krusifiksilla ei ole mitään tekemistä hänen kanssaan.

Kiperä mediahaaste kristityillä. Heidän etiikkaa ja monoteismia kyllä arvostettiin. Hienoja arvoja ja upea sanoma yhdestä Jumalasta kaiken takana. Mutta krusifiksi iski vakavan mainelommon. Epäesteettinen idea muuten toimivan elämänkatsomuksen keskuksessa.

Miksi kristityt eivät vähin äänin työntäneet ristiä taustalle? Olisivat keskittyneet Jeesuksen ylösnousemukseen ja kuoleman voittamiseen. Sekin kun kuuluu pääsiäisen sanomaan.

Itku on mahtavin luonnonvoima ikinä. Toisen itku saa omankin sydämen vavahtamaan.

Vastaus löytyy kristittyjen jumalakuvasta. Jumala on rakkaus. Hänen ihmisrakkautensa tulee ilmi Jeesuksen ristissä. Se näyttää myötätuntoisen Jumalan, joka aidosti tietää, mitä on olla ihminen.

Tiedän miltä se tuntuu

Katsotaan kristinuskon ydinhelmeä, inkarnaation ideaa. Jeesus ei ollut tavallinen ihminen, vaan Jumalan Poika. Yksi kolmesta siis. Yksi Jumala kun muotoutuu kolmeksi persoonaksi.

Eräänä päivänä heistä keskimmäinen, Poika, syntyy yhdeksi meistä. Hänestä tulee ihminen, ja samalla hän on Jumala. Jumalihminen, kuten kauniisti sanotaan. Hän elää ihmisen elämän ja kokee sen, mitä me muutkin koemme.

Niinpä Jumalan Poika kokee myös ihmiselämän kivun ja raskauden. Hänelle tulee nälkä ja jano. Ystävät pettävät. Hän pelkää ja ahdistuu. Hän kärsii ja kuolee.

Hän kokee jopa sen, miltä tuntuu menettää usko ja toivo. Tästä kertoo hänen kuolinhuutonsa ”Jumalani Jumalani, miksi hylkäsit minut?”

Sitten hän astuu alas tuonelaan eli helvettiin. Se on pohjatonta epätoivoa ja tyhjyyttä, johon ihminen uppoaa, jos menettää Jumalansa lopullisesti. Sitäkin ihmisen tuskaa Jumalan Poika kantoi rinnassaan.

Jos voisin elää yhden päivän toisen ihmisen ihon alla, ymmärtäisin häntä paljon enemmän. Nyt Jumalan Poika eli ihmisen koko elämän syntymästä kuolemaan ja senkin yli. Siksi hän katsoo meidän kipujamme sisältä päin. Hän kun on itse kokenut saman.

Niinpä Jumalan Poika suhtautuu meihin myötätuntoisesti. Ja hän tuo saman säälivän katsomisen tavan myös Isän ja Pyhän hengen omaisuudeksi. Tästä syystä kristinuskon Jumala on myötätuntoinen Jumala. Hän on jo lähtökohtaisesti rakkaus. Mutta Pojan inkarnaatio toi siihen uuden ulottuvuuden. Nyt Jumala tietää oman kokemuksen kautta, mitä on olla kärsivä ihminen.

Ensimmäisillä kristityillä oli siis hyvä syy pitää kiinni krusifiksista. Juuri risti kertoi heille, miksi Jumala välittää ihmisestä. Hän on itse kokenut ihmisen ahdistukset.

Myötätuntokortti pöytään

Jumala ei voi kärsiä, ajateltiin yleisesti antiikin maailmassa. Mikään tämän maailman tapahtuma kun ei kosketa jumalia. He ovat niin toisenlaisia ja tuonpuoleisia.

Kristityt olivat toista mieltä. Koska Jumala on rakkaus, hän ottaa vastuuta luomakuntansa elämästä ja osallistuu siihen. Hän kärsii kärsivien kanssa ja itkee itkevien kanssa. Hän on siis sympaattinen eli kanssakärsivä Jumala.

Tällaisen Jumalan puoleen kannattaa kääntyä rukouksessa. Elämän voi antaa hänen kannettavakseen. Vaikka sanomalla, tässä olen, ota vastaan.

Vanhempi versio tästä pyynnöstä muotoiltiin ilmaukseksi Herra armahda minua. Pohjalla on kreikan sana eleoo, joka tarkoittaa laupeutta tai myötätuntoa. Herra armahda -pyyntö vetoaa siis Jumalan myötätuntoon. Sinä tiedät, mitä on olla ihminen. Auta siis minua.

Jos voisin elää yhden päivän toisen ihmisen ihon alla, ymmärtäisin häntä paljon enemmän.

Miten Jumalan Poika voisi vastustaa tällaista pyyntöä? Hän kun neuvoi tekemään toiselle niin kuin tahtoisi itselleen tehtävän.

Ja silti monen hätä jatkuu. Miksi? Tässä tulemme ikivanhaan kärsimyksen ongelmaan. Miten siihen vastataankin, Jumalan välinpitämättömyydestä ei ole kyse. Ihmisten kipu sattuu häneenkin. Hän itkee meidän kanssamme.

Kyyneleet pysäyttävät taivaankin

Jeesus itki. Näin kuuluu Uuden testamentin lyhyin jae. Jeesuksen ystävä Lasarus oli kuollut. Ystävän menettäminen satutti Jeesusta syvästi. Mutta hän itki myös siksi, koska tunsi läheisten surun ja ikävän. Kyyneleet tarttuvat.

Jeesus itki – näihin kahteen sanaan tiivistyy kristinuskon ydin. Jo ihmisen itku tekee ihmeitä. Se herättää pyhän myötätunnon. Kuinka paljon enemmän saakaan aikaan Jumalan Pojan kyyneleet? Ne nostavat aivan uudenlaisen myötätunnon Isän Jumalan sydämeen.

Teologisemmin sanottuna, Jumalan Pojan itku sovittaa kaikkien ihmisten synnit. Se avaa taivaan portit ja tiedä vaikka pelastaa helvetistäkin itsensä sinne sulkeneet. Hänen itkunsa ansiosta kaikki kyyneleet kuivataan kerran.

Piirretään siis kuva Jumalasta. Sellainen, jossa näkyy kolminaisuus, inkarnaatio ja myötätunto.

Ensin kolmio kolminaisuuden merkiksi. Keskelle kaikkinäkevä silmä. Silmään silmäripset inkarnaation merkiksi, Jumala kun tuli katsomaan ihmisten elämää sisältä päin.

Lopuksi silmäkulmaan kyynel myötätunnon merkiksi.